

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vanhemmat huolissaan koululaisten ADHD-testauksista ongelmalähiöissä – riskinä perheiden lähtö Ruotsista
Rikollisuus on Ruotsin valtiopäivävaalien polttava teema. Eräs keino jengirikollisuuden vähentämiseksi saattaisi olla kokoomuksen ehdottama koululaisten ADHD-testaus. Näin oireilevat lapset saataisiin ajoissa hoidon ja lääkityksen piiriin. Ehdotus ei ole saanut juurikaan vastakaikua.
Kaikki ongelmalähiöiden yli viisivuotiaat lapset olisi syytä testata mahdollisen ADHD- eli aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriön takia. Näin yhä useampi pääsisi hoidon ja lääkityksen piiriin. Testi olisi vapaaehtoinen, ikään kuin tarjous lasten vanhemmille.
– Ei ole olemassa vain yhtä syytä, miksi ihmisestä tulee rikollinen. Maamme vankiloissa on kuitenkin paljon henkilöitä, joilla on todettu ADHD. Meidän on tehtävä kaikkemme, jos vakavissamme aiomme katkaista jengien rekrytoinnit, sanoo ehdotuksen takana olevan kansallisen kokoomuksen oikeuspoliittinen asiantuntija Johan Forsell.
– Meidän on löydettävä ADHD-lapset ja sillä on myös rikoksia ennalta ehkäisevää merkitystä.
Toimiva koulu on tärkeintä kaikille lapsille
Hallituspuolue sosialidemokraatit suhtautuu kokoomuksen ehdotukseen nuivan varauksellisesti. Puolueen mielestä kouluissa pitäisi satsata väkivallan vastaiseen ennalta ehkäisevään työhön, sillä nopeita ratkaisuja polttavaan rikollisuusongelmaan ole olemassa.
Tasavertaisuuden vuoksi demareiden mielestä pitäisi sitten – jos toimeen tartutaan – testata kaikki Ruotsin lapset ADHD:n varalta. Myös asiantuntija nostaa varoittavan sormensa pystyyn kokoomuksen ehdotuksen edessä:
– ADHD-lapselle tärkeintä on pitää huolta siitä, että koulu toimii. Se mikä on hyvästä ADHD-lapselle, toimii kaikille lapsille, toteaa yleispsykiatrian ylilääkäri Lena Nylander Lundin yliopistosta.
Riskinä perheiden lähtö Ruotsista
Valtiopäivävaalien alla poliitikot tehtailevat urakalla ehdotuksia rikollisuuden saamiseksi kuriin. Monet ehdotuksista kohdistuvat paljolti maahanmuuttajien asuttamiin ongelmalähiöihin. Ehdotus lasten ADHD-testauksesta herättää voimakkaita reaktioita:
– Minulle satelee kysymyksiä siitä, mitä tämä ehdotus oikeastaan tarkoittaa. Näen suurena riskinä sen, että yhä useammat perheet lähtevät Ruotsista, koska he tuntevat pelkoa ja epäluottamusta viranomaisia kohtaan, pohtii Hodan Toosh Somalilaisesta autismi- ja aspergeryhdistyksestä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Hodan Toosh jengien rekrytointi Lena Nylander Johan Forsell lääkitys aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriö maastamuutto valtiopäivävaalit 2022 pelko ADHD sosialidemokraatit epäluottamus rikollisjengit hoito ongelmalähiöt viranomaiset Jengirikollisuus maahanmuuttajat Ruotsi Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: On tullut aika lopettaa väestönsiirrot muslimimaista ja pistää Afrikan kankkulankaivojen rahoitus jäihin

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Jimmie Åkesson: Pakolaisuuteen liittyvä maahanmuutto on painettava niin lähelle nollaa kuin mahdollista

Ruotsissa ammuttu hengiltä jo enemmän ihmisiä kuin koko viime vuonna – nyt luodeista voi saada osumaa leikkipuistossakin

Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää