

Kuvan henkilöt eivät liity artikkeliin. Kuvituskuva. / LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Valtioneuvostossa häärää salaperäinen sateenkaariverkosto – valmistelee jo sateenkaaripoliisien toiminnan järjestämistä
Valtioneuvostossa toimii epävirallinen sateenkaariyhteistyöverkosto, jossa on mukana eri ministeriöiden edustajia ja järjestövaikuttajia. Verkoston varsinaisesta toiminnasta on kuitenkin hankalaa löytää tietoa, eikä verkostossa mukana olevien henkilöiden nimiä löydy mistään.
Kahdeksan kansanedustajaa jätti toukokuussa kirjallisen kysymyksen, joka liittyy valtioneuvostossa toimintansa aloittaneen sateenkaariverkoston toimintaan.
Oikeusministeriö julkaisi toukokuussa hämmentävän tiedotteen, jonka mukaan valtioneuvostossa toimii epävirallinen sateenkaariyhteistyöverkosto, jossa on mukana eri ministeriöiden edustajia, yhdenvertaisuusvaltuutetun ja tasa-arvovaltuutetun toimistojen edustajat sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia. Verkoston toimintaa koordinoivat oikeusministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.
Kirjallisessa kysymyksessä ovat mukana perussuomalaisten kansanedustajat Petri Huru, Vilhelm Junnila, Mauri Peltokangas ja Mika Niikko sekä viisi kristillisdemokraattien edustajaa.
Kansanedustajat ihmettelevät sateenkaariverkoston toiminnan salamyhkäisyyttä: valtioneuvoston ja ministeriöiden sivuilta ei esimerkiksi löydy tietoa siitä, milloin ja kenen päätöksellä sateenkaariyhteistyöverkosto on perustettu ja miten sitä rahoitetaan.
Kirjallisessa kysymyksessä tiedustellaan, mitä hallitus aikoo tehdä lisätäkseen läpinäkyvyyttä sateenkaariyhteistyöverkoston asemasta ja oikeutuksesta toimia valtioneuvoston sisällä. Kansanedustajat myös kysyvät, mitä hallitus aikoo tehdä yhdenvertaisuuden lisäämiseksi suhteessa muihin vähemmistö- ja eturyhmiin, potilasryhmiin, jotta myös niiden oikeuksia ajamaan perustetaan valtioneuvoston sisäinen verkosto.
Perustamisesta ei ole päätöstä
Oikeusministeriön tiedotteen mukaan sateenkaariverkoston puheenjohtajia ovat erityisasiantuntijat Katriina Nousiainen ja Hanna Onwen-Huma. Muiden verkostossa mukana olevien henkilöiden nimiä ei ole julkistettu.
Suomen Uutiset tavoitti Nousiaisen, joka kertoo, että verkosto on perustettu syksyllä 2019. Nousiaisen mukaan verkosto on epävirallinen, joten sen perustamisesta ei ole tehty erillistä päätöstä.
– Sateenkaariyhteistyöverkoston ensimmäinen kokous pidettiin marraskuussa 2019, ja sen koolle kutsujina olivat erityisasiantuntija Katriina Nousiainen (oikeusministeriö) ja erityisasiantuntija Hanna Onwen-Huma (sosiaali- ja terveysministeriö). Verkosto syntyi käytännön tarpeesta parantaa koordinaatiota eri hallinnonalojen ja toimijoiden välillä, esimerkiksi kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin liittyviä määräaikaisraportointeja varten.
– Verkoston tarkoituksena on jatkuvaisluontoinen valtioneuvoston sisäisen tiedonkulun parantaminen ajankohtaisista teemoista liittyen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon, esim. käynnissä olevat lainsäädäntöhankkeet, tutkimukset tai kansainvälisen tason (EU, EN tai YK) tietopyynnöt, Nousiainen sanoo.
Verkoston jäsenistön nimiä ei löydy mistään
Nousiainen ei kerro sateenkaariverkostossa toimivien henkilöiden nimiä.
– Verkosto on luonteeltaan joustava eikä siihen liity henkilöjäsenyyksiä. Verkosto ei myöskään tuo jäsenilleen erityisiä tehtäviä. Virkamiehet voivat osallistua myös yksittäisiin kokouksiin, jos se on ajankohtaisten työtehtävien vuoksi hyödyllistä. Ministereitä ei verkostossa ole, koska kyseessä on käytännön asiantuntijatyön verkosto, Nousiainen sanoo.
Suomen Uutiset pyrki selvittämään, mitä sateenkaariverkosto tekee, ja ketä siinä on mukana. Tähän mennessä verkostolla on ollut neljä kokousta, joista ensimmäinen järjestettiin 13. marraskuuta viime vuonna.
Muistiosta käy ilmi, että tuolloin verkoston nimi oli vielä Valtioneuvoston HLBTI-verkosto. Nousiaisen ja Onwen-Human lisäksi kokoukseen osallistuivat Janina Hasenson, Mari Mäki, Sonja Vahtera, Katri Linna, Michaela Moua, Kasper Kivistö (Trasekry) ja Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo. Kokousmuistion mukaan paikalla olleet toivoivat verkoston ”edistävän tiedonsaantia”.
IDAHOT-viestintää ja ministerien haastamista
Sateenkaariverkoston tammikuussa järjestetyssä kokouksessa todetaan, että myös erityinen ”sateenkaaripoliisien verkosto” on valmisteilla. Kokousmuistion mukaan kyseinen verkosto olisi myös järjestäytymässä yhdistykseksi.
Suomen Uutiset kysyi Nousiaiselta, missä sateenkaaripoliisien verkostoa valmistellaan ja mikä verkoston tarkoitus on. Nousiainen ei muista tarkkoja yksityiskohtia.
– Tämä tieto tuli sisäministeriön poliisiosastolta. Muistelen että kyseessä oli aktiivisten poliisien oma aloite, Nousiainen sanoo.
Toukokuussa verkoston kokouksessa on käsitelty niin sanottua IDAHOT-viestintää. Kokousmuistiossa todetaan, että eri vastuualueiden ministereitä on haastettu antamaan enintään puolen minuutin videotervehdys. Sateenkaariverkoston seuraava kokous on ensi viikolla, torstaina 11. kesäkuuta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Katriina Nousiainen sateenkaaripoliisit seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt salamyhkäisyys sateenkaariverkosto valtioneuvosto Petri Huru Sisäministeriö kirjallinen kysymys sosiaali- ja terveysministeriö Mauri Peltokangas Oikeusministeriö Vilhelm Junnila Mika Niikko perussuomalaiset eduskunta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Seksuaalijärjestöille muhkea avustuspotti veikkausvoittovaroista: Setalle vajaa miljoona, Sexpolle melkein 400 000 euroa

Henkilötunnusuudistus on punavihreiden märkä uni – Purra: ”Käsillä on siis uudistus, joka haluaa olla syntymäaikaneutraali, sukupuolineutraali, helpottaa ’paperittomien’ henkilötunnuksen saamista ..”

Berliinin vihreiden lakiesitys: Poliisi on aina rasisti – paitsi jos pystyy todistamaan toisin

Suosittu Päivän Byrokraatti -blogi lopettaa – syynä vihervasemmiston vaino

Ronkainen: ”Perhevapaauudistuksen sukupuolineutraali kieli kuin suoraan kulttuurimarxismin oppikirjoista”

Juniori voi Ruotsissa valita voimisteleeko poikien vai tyttöjen sarjassa – määritellystä sukupuolesta huolimatta.

Tuloslistat uusiksi Ruotsissa – urheilija voi itse valita, kilpaileeko naisten vai miesten sarjassa

Marinin hallitus saarnaa avoimuudesta ja läpinäkyvyydestä, pimittää silti jatkuvasti tietoa ja panttaa julkisia asiakirjoja – salailulinja ei menestynyt hallinto-oikeudessa
Viikon suosituimmat

HS:n toimittaja ehdotti Suvivirrelle uutta sanoitusta moskeijoineen päivineen – Koponen: Miksi haluamme pyyhkiä oman kulttuurimme pois?
Helsingin Sanomien toimittaja ehdotti, että perinteiseen Suvivirteen pitäisi tehdä uudet sanat, jotka "sopisivat kaikille". Ehdotuksessa oli mukana viittaus muun muassa moskeijoihin. Muutosehdotus esitettiin muka monikulttuurisuuden nimissä, mutta perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää lopputulosta pikemminkin kulttuurisen itsetunnon rapauttamisena ja oman perinteen halveksuntana.

Sibeliuksen Finlandiaa hoilattiin Palestiina-sanoilla mielenosoituksessa, vaikka kappaleen käytölle ei ollut lupaa – mukana vihreä poliitikko, joka saa palkkaa musiikin edunvalvonnasta
Finlandia-hymni kaapattiin Palestiina-aktivistien poliittisiin tarkoituksiin mielenosoituksessa Helsingin Narinkkatorilla, vaikka kappaleen käytölle ei ollut saatu lupaa kappaleen säveltäjän Sibeliuksen perikunnalta. Erityistä härskiyttä osoittaa mielenosoitukseen osallistunut vihreä ex-kansanedustaja Iiris Suomela, joka nykyään on töissä edunvalvojana tekijänoikeusjärjestö Teostolla.

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla
Hufvudstadsbladet-lehdelle antamissaan erikoislaatuisissa kommenteissa Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström toivoo, ettei Suomessa syntyisi enempää lapsia ilmastosyistä. Professori Lindströmin visioiden mukaan suomalaiset korvattaisiin muiden kansallisuuksien ihmisillä, jotka vaeltaisivat Suomeen maailman ääristä.

Suurten työttömyyslukujen taustalla ennätyksellinen maahanmuutto – tilanne Ruotsissa ja Suomessa on saman kaltainen, sillä pulaa on vain ammattitaitoisesta työvoimasta
Työttömyssluvut ovat surullista katseltavaa sekä Suomessa, että Ruotsissa. Eräänä syynä kehnoon tilanteeseen on voimakas maahanmuutto. Kielitaidottomuus ja alhainen koulutustaso vaikeuttavat tilannetta entisestään ja kaiken lisäksi huono-osaisuus tuppaa periytymään.

Purra: Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto tai sairaala
Hallituksen esitys laittomasti maassa olevien terveyspalveluiden rajoittamisesta kiireelliseen hoitoon oli eduskunnan lähetekeskustelussa tiistaina. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nostaa asian esille sosiaalisessa mediassa.

Purra Finlandia-hymnistä Palestiinan puolesta: ”Järjetöntä ja suorastaan kipeää”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra nostaa sosiaalisessa mediassa esille maanantaisen tempauksen, jossa laulettiin Finlandia-hymniä muutetuin sanoin ja Palestiinan lippuja liehutellen.

HU: Ulkomaalaisia opiskelijoita houkutellaan Suomeen valheellisin lupauksin – oppilaitospapilta ankarat moitteet: ”Koko hanke pitäisi keskeyttää. Heitä odottaa täällä vain omaisuutensa menettäminen”

Huijaamista tutkinut Harvard-professori jäi kiinni huijaamisesta, sai potkut

Tampereen Perussuomalaiset aikoo äänestyttää pormestarivalinnasta – kyseenalaistaa Nurmisen ehdokkuuden
Tampereen Perussuomalaisten valtuustoryhmä ilmoittaa aikovansa äänestyttää pormestarin valinnasta kaupunginvaltuuston järjestäytymiskokouksessa maanantaina. Ryhmä kyseenalaistaa Ilmari Nurmisen pormestariehdokkuuden ja hänen toimintatapansa jo ennen uuden valtuustokauden alkua.

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg purjehtii Gazaan
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg on ottanut näkyvän Israel-vastaisen kannan 7. lokakuuta 2023 alkaneen sodan jälkeen. Hän yrittää vierailla Gazassa Freedom Flotilla -aluksella. Aktivistiseurueen purjehdusmatkan on tarkoitus alkaa sunnuntaina.
Uusimmat

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg purjehtii Gazaan

Skuuteilla ajamiseen ikäraja ja promilleraja
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää