

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tukiviranomaisen tilannekatsaus: Ulkomaalaistaustaiset väärinkäyttävät erilaisia avustuksia muita kansalaisia enemmän
Erilaisten tukien ja avustusten väärinkäyttö keskittyy Ruotsissa harvoille mutta ulkomaalaistaustaiset ovat tässä ryhmässä yliedustettuina. Syynä on usein syrjäytyminen sekä epäluottamus pohjoismaista yhteiskuntaa ja sen viranomaisia kohtaan. Jengirikollisetkin ovat jo tehneet reiän hyvinvointivaltion hunajapurkin kylkeen.
Försäkringskassan eli Ruotsin Kela julkaisi elokuun alkupuolella tilannekuvan vakavimmista maksatusriskeistä ja tukiväärinkäytöksistä vuonna 2023. Kaikessa lyhykäisyydessään tukipetoksiin ajavat syrjäytyminen sekä vaikeudet oman talouden pitkäjänteisessä suunnittelussa. Kaikkiaan Ruotsissa tilastoitiin 23 068 tukirikosta vuonna 2023, lisäystä edelliseen vuoteen 21 prosenttia.
Tosin selvityksen mukaan on niinkin, että tukipetoksista ja arjesta yhteiskunnan ulkopuolella on voinut syystä tai toisesta tulla elämäntapa. Syynä voi yksinkertaisesti olla näkemys siitä, että hyvinvointivaltiolta voi varastaa.
Tämän taustalla taasen voi olla epäluottamus pohjoismaiseen kansalaisyhteiskuntaan ja sen viranomaisiin.
Väärinkäytökset keskittyvät harvoille
– Ulkomailla syntyneet näyttäisivät olevan yliedustettuina lähes kaikkien etuuksien väärinkäytössä. Yliedustus on erityisen suurta tapauksissa, jotka koskevat henkilökohtaisesta avustajakorvausta, lapsilisiä sekä vanhempainrahaa, kirjoittaa Försäkringskassan.
– Toisen polven maahanmuuttajat ovat hekin yliedustettuina useimmissa tukimuodoissa. Yliedustus on suurinta tapauksissa, jotka koskevat karenssikorvausta, tilapäistä vanhempainrahaa sekä sairauspäivärahaa.
Toisaalta on huomattava, että vain 8 prosenttia tuensaajista tekee 80 prosenttia julkitulleista petoksista. Jos henkilö on syyllistynyt yhden etuuden väärinkäytökseen, hän tavallista suuremmalla todennäköisyydellä toimii samoin muidenkin mahdollisten etuuksien kohdalla.
Kaikkiaan väärin perustein maksettujen tukien arvo vuositasolla on Ruotsissa luokkaa 15 miljardia kruunua.
Järjestäytynyt rikollisuus hunajapurkilla
Vakavin epäily väärinkäytöksistä kohdistuu rikollisjengeihin, jotka ovat porautumassa yhä vankemmin yhteiskunnan ja sen tukijärjestelmien ytimeen. Järjestäytynyt rikollisuus kuppasi erityyppisiä verorahoitteisia tukia arviolta 700 miljoonan kruunun edestä vuonna 2023.
– Järjestäytyneen rikollisuuden toimet aiheuttavat tuplavahingon, sillä tukea maksetaan ensinnäkin väärin perustein ja sitä voidaan käyttää myös rikollisen toiminnan edistämiseen, kirjoitetaan Försäkringskassanin selvityksessä.
Eräs selvästi erottuva ryhmä tukien väärinkäyttäjistä on takaisin kotimaahansa muuttaneet henkilöt. He jatkavat työmarkkinatuen nostamista, vaikka ovat jo jättäneet pohjoismaisen hyvinvointivaltion taakseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- epäluottamus yhteiskuntaan epäluottamus viranomaisiin pohjoismainen luottamusyhteiskunta pohjoismainen hyvinvointivaltio Toisen polven ulkomaalaistaustainen ulkomaalaistaustainen avustuspetokset tukipetokset jengirikolliset Försäkringskassan tukijärjestelmä tukihuijaukset järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit Syrjäytyminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Göteborgilaiskoulun ex-rehtori syytteessä: Koululaisille tarkoitetut veronmaksajien rahat päätyivät islamistipuolueelle Somaliaan

Hyvinvointivaltiota jymäytettiin oikein olan takaa: Isis-terroristit saivat sosiaalitukien lisäksi opintorahaa Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Jussi Halla-aho Suomen ja Venäjän suhteista: Mille pohjalle valtioiden suhteita voidaan rakentaa, jos sopimukset ja omat sitoumukset eivät merkitse venäläisille mitään?
Toisen maailmansodan ja Stalinin kuoleman jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi venäläisnäkemyksen mukaan erityissuhde. Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa taasen oli vallalla väärinkäsitys, jonka mukaan ”pystymme omalla käytöksellämme ja toiminnallamme manageroimaan Venäjää”. Nyt valtioiden välillä ei ole jäljellä mitään, minkä päälle rakentaa.