

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
SDP, keskusta ja kokoomus lypsävät veronmaksajia: Hyvinvointialueille suunnitteilla lautakuntia, kokouspalkkioista rahaa puolueille – ”Poliittista korruptiota”
Iltalehti uutisoi, että SDP:n, kokoomuksen ja keskustan puoluesihteerit ovat saavuttaneet yhteisymmärryksen siitä, että tuleville hyvinvointialueille perustetaan aluevaltuustojen lisäksi myös useita lautakuntia. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa Twitterissa, että alueuudistuksesta on tulossa suuri puhallus, jossa muut puolueet kuppaavat omilleen rahaa. Puoluesihteeri Arto Luukkanen näkee järjestelyssä jo korruption merkkejä.
Sote-uudistuksen myötä uusille hyvinvointialueille valittavien aluevaltuustojen, jotka käyttävät alueiden suurinta päätösvaltaa, lisäksi olisi siis tulossa valtuustojen alaisia, ylimääräisiä toimielimiä, kertoo Iltalehti.
Aluevaltuustoilla on valta päättää hyvinvointialueiden palveluiden järjestämisestä sekä valtiolta saamansa rahoituksen käytöstä. Uusia lautakuntia perustamalla vanhoille puolueille avautuu samalla mahdollisuus ottaa mukaan päätöksentekijöiksi niitä puoluejäseniä, jotka eivät menesty aluevaaleissa.
Lautakuntien jäsenille maksettaisiin kokouspalkkiot, joista sitten puoluejärjestöt keräisivät luottamusmiesveroa eli noin 20 prosenttia kokouspalkkiosta.
Rannalle jääneet toverit keräämään palkkioita
Ylimääräisiä lautakuntia asettamalla vanhat puolueet haluavat saada uuden mahdollisuuden kerätä rahaa veronmaksajien pussista, koska vaaleissa menestymättömät puoluetoverit voitaisiin istuttaa lautakuntiin keräämään palkkioita.
Puolueille uusi rahantekomahdollisuus tulisi siis vielä aluevaltuustojen ryhmien toiminnalle suunnitellun valtuutettukohtaisen rahoituksen päälle. Valtakunnallisesti ”demokratiarahaksi” kutsuttu tuki olisi suurimmilla puolueilla vuosittain jo miljoonaluokkaa.
Perussuomalaiset suhtautuu kriittisesti
Perussuomalaiset suhtautuu erittäin kriittisesti ensinnäkin aluevaltuustojen ryhmien rahoitukseen, joka olisi käytännössä piilopuoluetuki.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen kuvaa Iltalehdessä suunnitelmaa asettaa lautakuntia ja sitä kautta kerätä rahaa puolueille poliittiseksi korruptioksi. Luukkanen myös kummastelee, miksei lautakuntien perustamisesta ole käyty laajempaa keskustelua puoluesihteerien kesken.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa Twitterissa, että alueuudistus on suuri puhallus, jossa muut puolueet kuppaavat omilleen rahaa.
Valtuutettujen raha ei riitä, vaan pitää saada myös lautakuntarahaa.
Alueuudistus on suuri puhallus, jossa muut puolueet kuppaavat omilleen rahaa.
Perussuomalaiset puolustaa lähipalveluita eikä puolueiden hillotolppia ja piilopuoluetukea. #aluevaalithttps://t.co/wHW2sDVBjM
— Riikka Purra (@ir_rkp) November 9, 2021
– Valtuutettujen raha ei riitä, vaan pitää saada myös lautakuntarahaa. Perussuomalaiset puolustaa lähipalveluita eikä puolueiden hillotolppia ja piilopuoluetukea.
Sote keventää veronmaksajan kukkaroa
Sotesta on muutenkin tulossa jättilasku veronmaksajille. Esimerkiksi hyvinvointiala HALI ry:n laskelmien mukaan lisärahoituksen tarve sote-menoihin olisi jopa 4,35 miljardia euroa vuoteen 2031 mennessä.
Keskituloiselle, eli kolmisen tonnia ja rapiat kuussa tienaavalle, kertyy sotesta lisää maksettavaa 1 800 euroa vuodessa. Keskituloiselle pariskunnalle lisävero olisi 3 400 euroa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- jättilasku aluevaalit hyvinvointialueet hallintohimmeli rahoitus veronmaksajat kustannukset sote-uudistus Riikka Purra Puoluetuki Arto Luukkanen perussuomalaiset SDP Keskusta Kokoomus korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Perussuomalaiset haluaa tehdä sellaista politiikkaa, joka hyödyttää ja auttaa suomalaisia – ennen kuin rahaa lykätään mihinkään muualle

Bensalitran hinta jo lähes kaksi euroa – Luukkanen: Punavihreä hallitus siirtää Suomea takaisin 1800-luvulle – ”Kurjistaminen näkyy joka paikassa”

Sote-uudistus syöksee kunnat entistä suurempaan ahdinkoon – Purra: Keskustan eloonjäämiskamppailu tulee kansalaisille kalliiksi

Lulu Ranne muistuttaa aluevaalien tärkeydestä: ”Kyseessä ovat kansalaisten rahat ja henki”

Eversti antoi kasvot Venäjää jäytävälle korruptiolle – kahmi lahjuksilla 22 kiinteistöä, 8 loistoautoa, 2 valtaistuinta sekä kultaisen vessanpöntön

Hyvinvointialueiden valtuustoryhmille ylimääräistä hillotolpparahaa jopa 6 000-10 000 euroa per valtuutettu – suurista puolueista ainoastaan perussuomalaiset vastustaa: ”Piilopuoluetukea”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Festariesiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille – brittiyleisö huusi innoissaan mukana
Glastonburyn festivaaleilla rap-esiintyjä huusi kuolemaa israelilaisille ja toivoi Allahin nimissä Palestiinan vapautuvan. Pääministeri ja monet muut poliitikot ovat tuominneet vihapuheen. BBC myöntää rikkoneensa omia vihapuheen vastaisia ohjeitaan lähettäessään keikan suorana lähetyksenä. Rap-duon Yhdysvaltain kiertue peruuntuu, koska heidän viisuminsa peruutettiin.

Jussi Halla-aho Suomen ja Venäjän suhteista: Mille pohjalle valtioiden suhteita voidaan rakentaa, jos sopimukset ja omat sitoumukset eivät merkitse venäläisille mitään?
Toisen maailmansodan ja Stalinin kuoleman jälkeen Suomen ja Neuvostoliiton välillä vallitsi venäläisnäkemyksen mukaan erityissuhde. Jussi Halla-ahon mukaan Suomessa taasen oli vallalla väärinkäsitys, jonka mukaan ”pystymme omalla käytöksellämme ja toiminnallamme manageroimaan Venäjää”. Nyt valtioiden välillä ei ole jäljellä mitään, minkä päälle rakentaa.