

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin hallitus haluaa maassa laittomasti piileskelevät sadat tuhannet ulos maasta – vihervasemmisto ja liittoaktivistit vastustavat
Tavalla tai toisella jalkansa hyvinvointivaltion oven väliin saanut ei kernaasti palaa kotiseutunsa kurjuuteen. Tavallinen syy maassa piileskelyyn on turvapaikkahakemuksen hylkääminen. Ruotsissa laittomia maassa oleskelijoita on sadoin tuhansin ja nyt heidät halutaan päivänvaloon ynnä ulos maasta. Punavihreä oppositio ja vihreät vastustavat.
Maahanmuuttoministeri Johan Forssell johtaa uunituoretta valtioneuvoston työryhmää, jonka tehtävänä on yhdistää eri hallinnonalat taistelussa varjoyhteiskuntia vastaan. Yhdessä toimien maassa luvatta piileskelevien löytäminen on tehokkaampaa, kuin kaikkien erikseen huiskiessa.
Viranomaisia pakoilevien piileskelijöiden löytäminen tärkeätä siksi, että he joutuvat turvattoman asemansa takia helposti hyväksikäytetyksi ja mahdollisesti myös rikosten poluille. Sen lisäksi, ettei heillä ole oikeutta olla maassa.
– On myös heitä, jotka voivat olla turvallisuusuhka, Forssell muistuttaa Dagens Nyheterissä.
Orjatyövoimalla poljetaan palkkoja
Kenelläkään ei ole tarkkaa lukua siitä, kuin monta ihmistä oleskelee Ruotsissa laittomasti. Veroviraston arvion mukaan heitä on 107 000–185 000 henkilöä, joista noin 50 000 on maassa tilapäisesti.
– Minusta on perusteltua olettaa, että maassa oleskelee luvatta satojatuhansia ihmisiä, Forssell arvioi itse.
Maassa laittomasti oleskelevat joutuvat tukien puutteessa tekemään mitä tahansa töitä henkensä pitimiksi. He muodostavat merkittävän osan ”pimeästä työvoimasta”, joiden palkkoja polkemalla ja lakisääteiset velvollisuudet unohtamalla sahataan rehellisen, veronsa maksavan työntekijän olemisen ja elämisen mahdollisuuksia.
Viranomaisille tiedonantovelvollisuus
Ensimmäisessä vaiheessa ministeriryhmä aikoo antaa osalle viranomaisista määräyksen kerätä tietoa, jota kullakin on oman hallinnonalansa piiriin kuuluvista henkilöistä.
Forssell toivoo myös, että eri toimijat kansalaisyhteiskunnassa osallistuisivat selvitystyöhön vapaaehtoisesti. Marras-joulukuun vaihteessa ruotsidemokraattien tukemalta hallitukselta on vielä tulossa selvitys julkisen sektorin työntekijöiden ja viranomaisten tiedonantovelvollisuudesta.
“Ilmiantolaki” kuohuttaa ammattiliittoja
Pari viikkoa sitten hyvinvointialan ammattiliitot ja punavihreät oppositiopuolueet kokoontuivat mielenosoitukseen. Osa työntekijöistä on tuohduksissaan siitä, että selvitys johtaa siihen, mitä oppositio kutsuu “ilmiantolaiksi”.
Opettajat ja hoitohenkilökunta voisivat liittoaktiivien mukaan joutua velvollisiksi etsimään ja antamaan tietoja oppilaista ja potilaista, joiden he epäilevät olevan Ruotsissa ilman lupaa.
– Joillakin on naiivi toivo siitä, että turvapaikkahakemukseensa kielteisen päätöksen saanut voisi jäädä maahan, jos pystyy piileskelemään täällä, näpäyttää Forssell yhteistyöhaluttomia.
Ministeristä on täysin kohtuutonta, että poliisi ja Maahanmuuttovirasto eivät voi toimeenpanna karkotuksia, koska niiltä puuttuu muiden viranomaisten hallussa olevaa tietoa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ilmiantolaki tiedonantovelvollisuus ruotsidemokraattien tukema hallitus punavihreä oppositio Johan Forssell kansalaisyhteiskunta pimeä työvoima turvallisuusuhka laittomasti maassa oleskelevat karkotukset kielteinen turvapaikkapäätös Paperittomat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikkajärjestelmästä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava – ”Vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä lainsäädäntöä pakko uudistaa radikaalisti”

Tanskan maahanmuuttoministeri: Onneksi Suomi taistelee laitonta siirtolaisuutta vastaan

Kansanedustaja Maria Ohisalo vaatii uusia reittejä humanitaariselle maahanmuutolle – sisäministeri Rantanen torppaa vihreät haihattelut

Perussuomalaiset vaatii: EU-turvapaikkapolitiikassa siirryttävä Ruanda-malliin – työperäinen maahanmuutto pidettävä kansallisissa käsissä

Somalian presidentti Berliinissä: ”Kaikki somalialaiset voivat palata kotimaahansa”
Jokaisella somalialaisella on kotimaa. Kaikki voivat palata takaisin. Se ei ole mikään ongelma, vakuutti Somalian presidentti Hassan Sheikh Mohamud Berliinissä liittokanslerinvirastossa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.