

LEHTIKUVA
Reijonen: Alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tai väkivaltaiseen ympäristöön tai yhteisöön muutettava rangaistavaksi
Kansanedustaja Minna Reijonen teki eduskunnalle toimenpidealoitteen, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tai väkivaltaiseen ympäristöön tai yhteisöön muutetaan rangaistavaksi.
Suomesta on lähtenyt useita naisia lastensa kanssa Irakin ja Syyrian alueella olleeseen äärimmäisen julmaan ja väkivaltaiseen Isis-kalifaattiin. Kalifaatin tarkoitus oli alistaa kaikki kansat valtaansa. Isis noudattaa islamin sunnalaista tulkintaa, joten kaikkien muiden uskontokuntien edustajien lisäksi sen vihollisia ovat myös shiiamuslimit.
– Monet terrorismin asiantuntijat ovat sitä mieltä, ettei kukaan Isisin riveihin länsimaista lähtenyt ole voinut olla tietämätön järjestön rikoksista, toteaa Minna Reijonen.
Isis-naisten vaarallisuutta aliarvioitu
Supon mukaan naiset ovat yleisesti ottaen osallistuneet erilaisiin värväykseen, propagandan tuottamiseen ja rahoitukseen liittyviin tehtäviin. Myös aseellinen toiminta on ollut mahdollista.
YK:n alainen Counter-Terrorism -komitean toiminnanjohtaja varoitti syksyllä 2020, että terroristijärjestö Isisissä mukana olevien naisten vaarallisuutta on aliarvioitu sukupuolirooleihin liittyvien stereotypioiden vuoksi. CTED:n raportissa muistutettiin, että Isis-naiset ovat tukeneet sotarikoksia ja terrori-iskuja.
Raportissa sanotaan myös, että Isis-naisten roolia ei aina oteta tarpeeksi vakavasti siksi, että perinteisiin sukupuolirooleihin kuuluu ajatus naisesta esimerkiksi uhrina. CTED vetosikin kaikkiin maihin ja toivoi näiden ottavan vakavasti naisten roolin Isisin riveissä.
Lapset mukana teloituksissa
Naisten rooli on myös ollut kasvattaa lapsia järjestön ideaalin mukaisiksi tuottaen tulevaisuuden johtajia, taistelijoita ja kannattajia Isisille. Aseellinen koulutus on saattanut alkaa jo taaperoikäisenä.
– Isis on julkaissut videoita, joissa 3-vuotias ampuu lähietäisyydeltä miehen kuoliaaksi päähän ampumalla ja sen jälkeen ylistää jumalaa. Isis on julkaissut videoita, joissa 9- ja 13-vuotiaat teloittavat miehen katkaisemalla kaulan veitsellä, sanoo Reijonen.
Supon arvion mukaan naisilla on ollut keskeinen rooli jesidivähemmistöön kuuluvien naisten ja lasten orjuuttamisessa. Jesidinaiset ovat useaan otteeseen kertoneet, että heidän täysin järjestelmälliseen orjuuttamiseen, kiduttamiseen ja raiskaamiseensa eivät syyllistyneet pelkästään miehet vaan myös Isisin toiminnassa mukana olleet naiset.
– Voidaan aiheellisesti kysyä, miksi he eivät ole pyytäneet apua kotimaansa viranomaisilta aikaisemmin. Kaikkihan ovat olleet alueella jo vuosia. Heidän halunsa pysyä Isisin kalifaatissa on tämän perusteella mennyt heidän lastensa edun edelle, huomauttaa Reijonen.
Rangaistus ja huoltajuus pois
Brittiläisen ajatushautomo Quilliamin raportin mukaan Isisin kalifaatissa olleilla lapsisotilailla on hyvin vähän toivoa saada takaisin normaali elämä. He kärsivät vakavista psyykkisistä ja henkisistä traumoista ja päätyvät jopa itsemurhiin.
– Huoltaja, joka vie tarkoituksella huollettavansa tällaiseen ympäristöön ei voi olla kykenevä toimimaan huoltajana. Alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tarkoitukseen perustettuun ympäristöön tai yhteisöön osoittaa huoltajalta täydellistä piittaamattomuutta lapsen henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Mikäli huoltaja palaa tai tuodaan Suomeen, tulee hänelle määrätä tuntuva rangaistus. Lapsi tulee ottaa huostaan tällaiselta huoltajalta, Reijonen vaatii.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lapsisotilaat kovennetut rangaistukset huostaanotto lapsen etu Isis-naiset kalifaatti Isis-lapset toimenpidealoite Minna Reijonen Supo ISIS Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – ”Käveleviä aikapommeja”

Isis-naisten kotiuttaminen hallituksen mukaan välttämätöntä – Purra: Miksi Suomi ei onnistu siinä, missä muut maat onnistuvat?

Ranska ottaa Isis-leiriltä vain lapsia – äidit jäävät vastaamaan rikoksistaan

Isis-naisten ja lasten noutamisesta kertynyt veronmaksajille jo liki 300 000 euron lasku – ulkoministeriö kieltäytyy kertomasta, miten rahat on käytetty

Reijonen: Eivätkö ministerit uskalla ottaa kantaa lasten kasvattamiseen väkivaltaiseen ideologiaan?

Britannian korkein oikeus: Isis-naisella ei ole oikeutta palata maahan eikä kansalaisuutta palauteta
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Li Andersson haluaa ilmastotoimet laskettavaksi osaksi puolustusmenoja – Antikainen: ”Onko vasemmisto menettänyt viimeisetkin järjenrippeensä?”
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja nykyinen Euroopan parlamentin jäsen Li Andersson ehdottaa Kultaranta-keskustelujen ohessa, että ilmastotoimet tulisi laskea osaksi puolustusmenoja, jotta Suomi voisi saavuttaa Naton puolustusmenotavoitteen ilman, että määrärahoja lisättäisiin varsinaiseen maanpuolustukseen.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että Suomi on onnekas juuri nyt, koska perussuomalaiset kantaa vastuuta vaikeina aikoina. - Vai mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa taikka suomalaisessa kunniassa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton? Moni ei uskalla ajatellakaan, miltä se näyttäisi.

Iran uhkaa Israelia ja sen tukijoita – Musk aktivoi Starlinkin Iranissa
Iran vastasi Israelin iskuihin laukaisemalla satoja ohjuksia ja drooneja Israelia kohti sekä uhkasi myös Israelin liittolaisia. Yhdysvallat ja Jordania auttoivat Israelia hyökkäysten torjumisessa, ja Starlink aktivoitiin Iranissa kansalaisten internet-yhteyksien turvaamiseksi.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.
Uusimmat

Vilhelm Junnila eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi

Reijonen: Marjanpoimijoiden ei tarvitse pelätä miinoja

Garedew: Maanpuolustuksesta ei voi tinkiä missään olosuhteissa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää