

PS ARKISTO
Purra: Seuraavaan hallitusohjelmaan kirjaukset, mitä valtion menoja supistetaan
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa Suomen talouden keskeiseksi ongelmaksi työn heikot kannustimet, jotka samalla hidastavat talouskasvua. Perussuomalaiset katsoo, että veronalennuksiin on mahdollista mennä sen jälkeen, kun julkinen talous on ensin tasapainotettu menoleikkausten kautta.
Perussuomalaiset vaatii velanottoa kuriin ja julkisen talouden tasapainottamista. Perussuomalaisten tuoreessa vaihtoehtobudjetissa esitetäänkin leikkauksia muun muassa Sitraan, Yleisradioon, kehitysapuun ja maahanmuuttoon.
Ylen Politiikkaradiossa tänään vieraillut perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvioi leikkaustarpeeksi seuraavalla vaalikaudella 2,5-3,5 tai jopa 4 miljardia. Perussuomalaiset esittää kuitenkin muitakin toimia kuin vain leikkauksia.
– Tarkkaa summaa on vaikea sanoa, koska kokonaisuus riippuu siitä, mitä toimia tehdään. Säästetäänkö esimerkiksi pienituloisten etuuksista vaiko suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta toissijaisista kohteista, joita leikkauksia perussuomalaiset on pitänyt esillä.
Leikkauksia hallintoon ja ympäristöministeriöön
Perussuomalaiset leikkaisi myös hallinnosta, kuten ministeriöistä, ja tehostaisi yleisesti julkista sektoria säästökeinona. Toimet eivät kuitenkaan koskisi suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta tärkeitä toimintoja, kuten esimerkiksi poliisia, hoitajia ja Puolustusvoimia.
– Olemme ehdottaneet ympäristöministeriön lakkauttamista. Tärkeimmät osat siirrettäisiin muualle, maa- ja metsätalousministeriö voisi ottaa suurimman osan.
Suomessa sanotaan olevan työvoimapula. Purran mukaan perussuomalaiset on valmis siihen, että julkiselta sektorilta irrotettaisiin osaajia yksityissektorin käyttöön työvoimapula-aloille.
– Se olisi win-win-tilanne, joka myös leikkaa menoja ja kaventaa verokiilaa. Samalla se mahdollistaa veronalennukset myöhemmin.
Välittömät säästöt kehitysavusta ja maahanmuutosta
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa välittömät säästöt kehitysavusta ja maahanmuutosta ovat miljardiluokkaa. Lisäksi tarvitaan rakenteellisia muutoksia.
Purra muistuttaa, että maahanmuuton kokonaiskustannukset koostuvat suureksi osaksi siitä, että tulijat keskimääräisesti vastaanottavat kantaväestöä enemmän tulonsiirtoja, käyttävät enemmän julkisia palveluja ja maksavat vähemmän veroja.
– Mikäli toteutetaan perussuomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, saadaan kasaan suuremmat säästöt kuin esimerkiksi tuoreessa valtiovarainministeriön raportissa, jossa on muuten monipuolinen luettelo talouden korjaamistoimenpiteistä.
Perussuomalaisten linja kuitenkin on, että maahanmuuton säästöt eivät koskisi Ukrainan pakolaisia.
– Olemme sitoutuneita ukrainalaisten auttamiseen. Se on koko Euroopan kysymys ja samalla osa omaa turvallisuuspolitiikkaamme. Se on juuri sitä lähialueella tapahtuvaa auttamista, joka on perussuomalaisten mielestä järkevää.
Ukrainalaiset saavat Suomessa tilapäistä suojelua.
– Meidän mielestämme kaiken kansainvälisen suojelun tuleekin olla tilapäistä. Kun suojelun tarve päättyy, niin oikeus suojeluun lakkaa.
Verotusta ei saa kiristää
Purra nostaa Suomen talouden keskeiseksi ongelmaksi työn heikot kannustimet.
– Työn heikko kannustavuus liittyy paitsi ansiotuloverotukseen myös arjen kustannusten inflaatioon. Sähkö, asuminen ja liikkuminen on hyvin kallista. Verokiila on kova, eikä käteen jää työn tekemisestä paljoa rahaa. Se näivettää taloutta. Jos haluamme aitoa talouskasvua ja talouden dynamiikkaa, verotuksen tasoa on tarkasteltava.
Perussuomalaiset kuitenkin katsoo, että vielä hallituskauden alussa ei voida tehdä veronalennuksia, sillä julkinen talous on niin huonossa kunnossa. Ensin julkinen talous on tasapainotettava menoleikkausten kautta.
– Ensin hallitusohjelmaan pitää saada kirjaukset, mitä valtion menoja supistetaan. Todennäköisesti se edellyttää joidenkin valtion ja kuntien tehtävien uudelleentarkastelua. Emme kuitenkaan esitä uusia veroja, koska Suomen kokonaisveroaste on jo nyt suhteellisen korkea.
Purra ei lämpene valtiovarainministeriön virkamiesten äskettäin esiin nostamalle arvonlisäverokantojen korottamiselle.
– Se tarkoittaisi ruuan ja lääkkeiden kallistumista tilanteessa, jossa ne ovat jo nyt hyvin kalliita.
Suomalaisille lisää työtunteja
Perussuomalaiset pyrkii vahvistamaan taloutta myös tarjoamalla suomalaisille lisää työtunteja.
– Suomessa on 200 000 osa-aikatyön tekijää, jotka haluaisivat enemmän työtä. Se luonnollisesti tarkoittaisi myös sitä, että he tulisivat palkallaan paremmin toimeen ja riippuvuus tulonsiirroista vähenisi.
Perussuomalaiset on esittänyt poolimallia, jossa erilaisia työtehtäviä tekevä voisi tehdä töitä useammalle työnantajalle tai useammalla sektorilla.
– Tämä olisi positiivista työntekijälle itselleen, mutta samalla se helpottaisi myös työnantajaa. Meillä on esimerkiksi isoja konserneja, joilla on sekä ravintolatoimintaa että kaupan alan toimintaa. Yksittäinen ihminen voisi tehdä työtunteja molemmissa ja siten saada enemmän työtä viikkoonsa.
– Perussuomalaisten lähtökohta on myös se, että työllä pitäisi tulla toimeen. Se liittyy myös työperäiseen maahanmuuttoon siten, että tilastollisesti Suomeen tullaan yleensä matalapalkkatöihin, jolloin työllä ei tule toimeen, ja he saavat palkan lisäksi tulonsiirtoja. Se ei vahvista julkista taloutta, Purra sanoo.
Hänen mukaansa suomalaisen ammatillisen koulutuksen järjestelmän tulee varmistaa se, että valmistuvilla nuorilla on niin hyvä osaamistaso, että he kelpaavat yrityksiin töihin.
– Ammatillisesta järjestelmästä pitää tulla osaajia oikeille aloille ja oikeille alueille.
Työperäiselle maahanmuutolle vähimmäispalkkaraja
Perussuomalaiset asettaisi työn perässä Suomeen muuttaville 3 200 euron vähimmäispalkkarajan kuukaudessa. Purra huomauttaa, että vastaavia vähimmäistulorajoja on muuallakin Euroopassa, esimerkiksi Tanskassa.
– Työvoimapulaa ei siis ratkaista filippiiniläisillä hoitajilla tai muutenkaan tuomalla työvoimaa Euroopan ulkopuolelta. Esimerkiksi voidaan nostaa Ruotsi, joka on vastaanottanut runsaasti maahanmuuttoa sote-sektorille, mutta kärsii edelleen hoitoalan työvoimapulasta.
Kuuntele koko Purran haastattelu tästä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- talouden tasapainottaminen työn kannustimet menoleikkaukset veronalennukset valtion menot Yleisradio Osa-aikatyö Vaihtoehtobudjetti Työperäinen maahanmuutto Sitra Maahanmuuttopolitiikka Julkinen talous Riikka Purra Hallitusohjelma Talouskasvu Velanotto talous kehitysapu verotus maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt on veronmaksajille luvassa kylmää kyytiä: Näin hallitus lisää maahanmuuttajien kotouttamishyysäämistä – enää ei puutu kuin torvisoittokunta ja punainen matto

Immonen: Suomeen tarvitaan isänmaallista talouspolitiikkaa – ”Nykyhallituksen harjoittama velkaralli ei voi enää jatkua”

Kokoomus ailahtelee eikä osaa päättää, kuinka monta miljardia leikkaisi ensi kaudella valtion menoista – puoluejohdon puheissa numerot vaihtelevat kuin huutokaupassa

Maahanmuutto kasvattaa huono-osaisuutta, joka ei ratkea kotouttamisella – Purra: ”Se ei ole perussuomalaisten visio hyvästä Suomesta”

Leena Meri: Veronkorotusten tie on käyty loppuun – ”Suomalaisilla ei ole ostovoiman puolesta mahdollisuutta maksaa enempää”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.