Suomen, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Ahvenanmaan oikeusministerit tapasivat Helsingissä osana Suomen puheenjohtajuutta Pohjoismaiden ministerineuvostossa tänä vuonna. Kokouksessa käsiteltiin oikeusvaltion kriisinkestävyyttä ja rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaa, jotka ovat entistä ajankohtaisempia muuttuvassa turvallisuustilanteessa.
– Muutosten ja kriisien keskellä tulee hyvin näkyväksi oikeusministeriön hallinnonalan keskeinen rooli oikeusvaltion kriisinkestävyydessä. Meidän on pystyttävä turvaamaan oikeusjärjestelmän toimintakyky sekä panostamaan yhteiskuntajärjestystä vaarantavan rikollisuuden torjuntaan. Yhteistyö tekee meistä vahvempia, toteaa perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri oikeusministeriön tiedotteessa.
Painopiste nuorisorikollisuudessa ja hybridiuhissa
Ministerit keskustelivat yhteistyön tiivistämisestä ja tiedonvaihdon parantamisesta erityisesti jengirikollisuuden sekä järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa. Esillä olivat myös hybridiuhkien torjunta, ihmiskaupan ehkäisy sekä digijättien vastuu nuorten verkossa tapahtuvassa rekrytoinnissa rikolliseen toimintaan.
Viime viikolla myös Pohjoismaiden pääministerit korostivat julkilausumassaan oikeusalan yhteistyön merkitystä demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja turvallisuuden vahvistamisessa.
Tiistaina ministerit vierailivat Suomenlinnan avovankilassa ja Pohjoismaisessa kulttuuripisteessä, jossa he saivat Rajavartiolaitokselta tilannekatsauksen Itämeren turvallisuustilanteesta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?