

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Pieni- ja keskituloisten verotus kevenee – perussuomalaiset: ”Jokainen kansalainen pidetään mukana yhteisessä veneessä”
Perussuomalaiset pitää hallituksen päätöksiä pieni- ja keskituloisiin painottuvasta verojen keventämisestä tärkeinä. Myös hallituksen lisäpanostukset lapsiperheiden aseman vahvistamiseksi edelleen ovat merkittäviä. Jatkossa tavalliselle palkansaajalle jää työstään enemmän rahaa käteen. Lisäksi hallituksen menoleikkaukset erityisesti kehitysapuun, maahanmuuttoon, Yleisradioon, julkishallintoon ja valtionavustuksiin ovat perussuomalaisten mielestä oikein kohdennettuja.
Keskiviikon eduskunnan täysistunnossa käytiin lähetekeskustelu valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026–2029. Suunnitelman tavoitteena on tukea julkista taloutta koskevaa päätöksentekoa sekä julkiselle taloudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä kiitteli perussuomalaisten ryhmäpuheessa hallituksen päätöksiä.
– Teemme määrätietoisesti työtä talouden suunnan kääntämiseksi parempaan päin. Vastuullinen taloudenpito sekä liikenne- ja turvallisuuspanostukset ovat oikeaa politiikkaa.
Merkittävät panostukset Suomen puolustukseen
Suurin menoerien kasvu tulee kohdistumaan puolustusmenoihin. Hallitus on päättänyt nostaa puolustusmenot kolmeen prosenttiin BKT:stä vuonna 2029. Mäkelä painotti puheessaan, että Suomi ei voi tinkiä puolustuksestaan nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa.
– Meidän on välttämätöntä entisestään vahvistaa puolustuskykyämme ja pelotetta ulkoista uhkaa vastaan. Siinä on kyse maamme alueellisen koskemattomuuden, itsenäisyyden ja suomalaisen elämäntavan turvaamisesta.
Mäkelä totesi, että Suomessa on paljon puolustamisen arvoisia asioita. Yksi näistä on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Suomessa jokainen kansalainen pidetään jatkossakin mukana yhteisessä veneessä.
– Oppositiopuolueet ovat median avustuksella esittäneet väitteitä, että hallitus pyrkisi heikentämään hyvinvointivaltiota. Tämä on kaukana totuudesta. Soteen panostetaan joka vuosi lisää miljardeja. Koulutus on toinen iso panostus yhteiskunnalta.
Suomalaisten etu ensin
Perussuomalaiset näkee, että palkansaajalle pitää jäädä enemmän rahaa käteen tekemästään työstä. Mäkelä painotti, että nykyisessä taloustilanteessa asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen ja turvata valtion ydintehtävät.
– Meidän perussuomalaisten mielestä hyvinvointivaltion palvelut pitää rajata ensisijaisesti Suomen kansalaisille. Hallituksen tekemät mittavat maahanmuuttopolitiikan kiristykset osaltaan vähentävät maahanmuutosta aiheutuvaa julkisen talouden kuormaa.
Yhteisvaluutta ja ilmastolaki hidastavat kasvua
Venäjän hyökkäyssota ja globaali kauppasota luovat talouteen omat haasteensa. Lisäksi perussuomalaiset näkee, että aiempien hallitusten virheet vaikeuttavat julkisen talouden tasapainottamisen taakkaa epävarmassa maailmanpoliittisessa tilanteessa. Mäkelä nosti esiin kaksi keskeisintä virhettä; eurovaluutan sekä epärealistisen ilmastolain.
– Euroon liittymisen myötä Suomelta on puuttunut oman rahapolitiikan tarjoama jousto negatiivisen talouskehityksen oloissa. Muilla Pohjoismailla on käytössä oma valuutta. Suomessa tarvittaisiin itsenäistä rahapolitiikkaa tukemaan hallituksen vero- ja työmarkkinapolitiikkaa. Euro on kiistatta ollut haitallinen Suomen kilpailukyvylle. Euro on yksi syy liki 20 vuotta jatkuneelle nollakasvulle.
– Nämä asiat huomioiden onkin käsittämätöntä, että oppositio on vastustanut käytännössä kaikkia toimia, joilla hallitus on pyrkinyt eurosta aiheutuvaa Suomen heikkoa kilpailukykyä parantamaan, Mäkelä korosti.
Toinen aiemman hallituksen virhe oli Suomen sitominen tavoitteeseen olla hiilineutraali vuonna 2035.
– Tiedämme, että tavoitteeseen päästäksemme pitäisi joko romahduttaa hakkuut eli Suomen talouden selkäranka tai merkittävästi nostaa asumisen, elämisen ja liikkumisen kustannuksia. Tämä ei meille perussuomalaisille käy, Mäkelä painotti.
Perussuomalaiset toivoo oppositiolta rehellisyyttä
Oppositio on vastustanut lähes kaikkia hallituksen julkisen talouden tasapainottamiseen tähtääviä toimia, kuitenkin ne hiljaa hyväksyen. Mäkelä uskookin, että oppositiopuolueet tulevat lopulta perussuomalaisten järkilinjalle keskeisissä asioissa, kuten ne ovat tulleet niin monessa muussakin asiassa koulujen kännykkäkiellosta jalkaväkimiinojen palauttamiseen.
– Toivon esimerkiksi, ettei tässä salissa kuultaisi tänään vaikkapa, että yhteisöveron lasku on väärin. Kuitenkin suurin oppositiopuolue SDP on itse hallituksessa ollessaan laskenut yhteisöveroa ja keskusta on kasvupaperissaan esittänyt sille vielä suurempaa laskua, Mäkelä totesi salipuheessaan.
– Pysytään rehellisyydessä ja kannetaan yhteinen vastuumme Suomesta ja suomalaisista.

LEHTIKUVA
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtionavustukset puolustusmenot julkishallinto yhteisövero menoleikkaukset Yleisradio pieni- ja keskituloiset veronkevennykset julkisen talouden suunnitelma Yhteisvaluutta hyvinvointivaltio Ilmastolaki Jani Mäkelä kehitysapu maahanmuutto lapsiperheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sananvapauspuolustajat moittivat Suomi-mediaa yksiäänisyydestä ”Missä Ylen ohjelmista ovat ne ihmiset jotka kritisoivat verotusta, sekä näkemystä, että valtion tehtävä on tarjota kaikille kaikkea”
Onko median uutisointi puolueellista? Saako islamia kritisoida? Vaivaako Suomea "vihapuhehysteria"? Luoko media harhakuvia ja minkä kaiken informaation perään kuluttajan kannattaa juosta? Suomen Uutiset Show’n uudessa jaksossa kansanedustaja Joakim Vigelius sekä varatuomari-kirjailija Jarkko Tontti antavat palaa puhumalla sananvapaudesta ja median luomista harhoista niiden oikeilla nimillä. Tietokirjailija Katleena Kortesuo toimittaa jakson.

Perusasiaa RiihiEXTRA: Miko Bergbom & Jussi Lindgren – verotetaan vähemmän, kasvetaan enemmän (video)
Kansanedustaja Miko Bergbom (ps.) ja valtiovarainministerin erityisavustaja, ekonomi Jussi Lindgren avaavat äsken päättyneen kasvuriihi 2025:n antia.

Perussuomalaiset: Hallitus iski työn verotukseen suurella veroalemoukarilla – ”Duunareiden verotus kevenee”
Perussuomalainen kädenjälki näkyy vahvasti hallituksen eilen julkistetun puoliväliriihen päätöksissä. Massiivisten ansioveroalennusten lisäksi ruoan arvonlisäveroa lasketaan ja työtulovähennyksen lapsikorotusta nostetaan entisestään.

Purra kyselytunnilla: Vasemmiston saa puhumaan julkisen talouden tilasta alentamalla verotusta
Eduskunnan torstain kyselytunti sujui odotetusti puoliväliriihen veropäätösten merkeissä. Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sai kertoa tuoreista verohelpotuksista sydämensä kyllyydestä. Varsinkin demareille tuntui ajatus pieni- ja keskituloisten veroalesta vaikealta käsittää.
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että Suomi on onnekas juuri nyt, koska perussuomalaiset kantaa vastuuta vaikeina aikoina. - Vai mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa taikka suomalaisessa kunniassa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton? Moni ei uskalla ajatellakaan, miltä se näyttäisi.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.