

PS ARKISTO
Perussuomalaisten Koskela: Sopeutustoimien kanssa ei pidä hidastella
Eduskunnassa käytiin keskiviikkona julkisen talouden suunnitelman palautekeskustelu. Julkisen talouden suunnitelmassa asetetaan talouspolitiikkaa ohjaavat ja rajaavat menokehykset tulevaksi neljäksi vuodeksi. Suunnitelmaan sisältyy hallituksen yhdeksän miljardin sopeutuspaketti.
– Viime kaudella pääministeri Sanna Marinin hallitus luopui kehysmenettelystä — osin silloisten kriisien seurauksena mutta myös vastuuttoman talouspolitiikan vuoksi. Tällä kaudella on haluttu palauttaa kehysmenettelyn uskottavuus ja sen tuoma talouspolitiikan ennustettavuus, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela totesi puheenvuorossaan.
Koskela muistutti, että Suomessa on vuosikausia eletty yli varojen ja on jääty kauas pohjoismaisesta kehityksestä. Samaan aikaan Ruotsissa ja Tanskassa tehdään ylijäämäisiä talousarvioita.
– Vaikea taloustilanne on tehnyt hyvinvointivaltion palveluiden turvaamisesta vähintäänkin haastavaa. Maksamme ennätyspaljon veroja ja maksuja, mutta sillä ei ole kyetty turvaamaan riittäviä ja oikea-aikaisia palveluita, ja ilman taloutta sopeuttavia toimia tilanne menisi vielä paljon huonommaksi, muuttuisi suorastaan katastrofiksi, Koskela korosti.
Koskela painotti, että rakenteellisten uudistusten kanssa ei pidä enää viivytellä eikä niitä voi siirtää tulevaan odottamaan parempia aikoja. Hallitus onkin ollut toimissaan ripeä. Valtiontalouden tarkastusviraston arvion mukaan asetetuista työllisyystoimista jopa yli 70 prosenttia on jo toteutettu. Niiden vaikutuksia alkaa näkyä jo ensi vuonna työllisyyden kohentumisena. Tilannetta auttaa myös ennustettu suhdanteen vaimea kohentuminen.
Kunnilla edessä vaikeat ajat
Kuntataloudessa on muutama viime vuosi eletty parempia aikoja johtuen koronatuista sekä soteuudistuksen niin sanotuista verohännistä. Koskela huomautti, että kunnilla on kuitenkin edessä paluu koronaa edeltävään vaikeaan aikaan.
– Niin kunnat kuin hyvinvointialueet ovat vielä murrosvaiheessa, jossa tehtävien ja vastuiden yhteensovittaminen hakee vielä uomaansa. Tässä kokonaisuudessa tarvitaan nykyistä parempaa johtamista. TE24-uudistus tuo väistämättä haasteita myös kunnille, eikä vähiten palkkojen sopimuskorotusten tai palkkaharmonisoinnin vuoksi. Mahdollinen työvoimapula nostaa vielä henkilöstöresurssin hintaa, Koskela huomautti.
Kehysriihessä tehtiin päätös vähentää kuntien tehtäviä ja velvoitteita siten, että se vahvistaisi julkista taloutta 100 miljoonalla eurolla jo ensi vuoden alusta. Vuodesta 2025 alkaen hallitus on linjannut myös pysyvästä noin 277 miljoonan euron lisäyksestä, jolla lievennetään viime vuoden marraskuussa sote-siirron päivityksestä aiheutunutta valtionosuuden vähennystä.
– Tämä hallituksen linjaama 100 miljoonan euron säästötavoite kuntien tehtäviä vähentämällä voi kuitenkin aikataulullisesti tuoda tiettyjä vaikeuksia. Muistetaan, että kunnissa tehdään samaan aikaan myös omia sopeutumistoimia, Koskela totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus sopeuttaa, turvaa ja auttaa työllistymään – se on hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta välttämätöntä

Valtiovarainministeri Purra moittii opposition talousvaihtoehtoja toiveajattelusta ja konkretian puutteesta – ”Taikaseinäsosialismi ei toimi”

Ronkainen: Työperäinen maahanmuutto ei saa rasittaa Suomen julkista taloutta

Demaripomo Lindtman kehui surullisenkuuluisaa 750 miljardin EU-elvytyspakettia – Riikka Purra puisteli epäuskoisena päätään: ”Voi veronmaksajaa”

Perussuomalaisten Koskela: Talouskasvua edessä – yhdeksän miljardin sopeutus on vietävä maaliin
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää