

PS ARKISTO
Perussuomalaisten Immonen: Nato-maiden tehtävä enemmän puolustusteollista yhteistyötä
Naton parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen delegaatio osallistui maanantaina Pohjois-Atlantin neuvoston kokoukseen (NAC) Brysselissä. Suomea kokouksessa edusti perussuomalaisten kansanedustaja Tomi Immonen.
Kokouksessa keskusteltiin avoimesti mm. Ukrainan tilanteesta. Osallistujat saivat uutta, yksityiskohtaistakin tietoa – myös rintamalta. Ukrainalla on esimerkiksi käytössään useita tuhansia sensoreita, joilla he pystyvät ennakoimaan Venäjän lähettämien, iranilaisvalmisteisten räjähdedroonien (HESA Shahed-136) lentoreittejä ja siten puolustamaan omaa infrastruktuuriaan.
– Nopea, tekninen kehitys on todella muovannut nykyaikaista sodankäyntiä ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän, kertoo Tomi Immonen.
– Kokouksessa painotettiinkin, että Nato-maiden tulisi pyrkiä tekemään enemmän ja myös nopeammin yhteistyötä puolustusteollisuuden ja aseteknologian suorituskykyjen kasvattamiseksi – ja nimenomaan yhdessä. Nato-maiden hankinnat tulisi kilpailuttaa myös siksi, että se parantaa laatua, alentaa hintoja ja lisää innovaatioita.
Kahden prosentin taso on syytä saavuttaa
Useissa puheenvuoroissa todettiin, että Nato-huippukokouksessa vuonna 2014 hyväksytty 2 prosentin taso bruttokansantuotteesta on viimeistään nyt syytä saavuttaa. Puheenvuoroissa täsmennettiin, että mainittu taso on minimi, ei tavoitetaso, koska Ukrainan sota toimii esimerkkinä pitkäkestoisista sodista.
– Ammattiarmeijat kohtaavat silloin haasteita, mutta Suomelle asia ei ole niin suuri ongelma yleisen asepalveluksen ja ison reservin vuoksi, huomauttaa Immonen.
– Tällä hetkellä 18/31 Nato-jäsenestä täyttää tuon 2 prosentin tavoitteen bruttokansantuotteesta, yhdeksäntoista silloin kun Ruotsista tulee jäsen.
Unkari äänestää Ruotsin jäsenyydestä
Tiistaina ja keskiviikkona kokous jatkuu Naton parlamentaarikkojen kesken. Tiistaiaamun alkajaisiksi Unkarin edustaja kertoi iloisen uutisen, jonka mukaan Unkari äänestää Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnista tulevana maanantaina.
– Toivottavasti Ruotsin tie Naton 32:ksi jäseneksi vihdoin toteutuu ja Pohjois-Euroopan turvallisuuspalapelin viimeinen pala löytää paikkansa yhteisen puolustuksen kartalla, toteaa Immonen odottavaisin mielin.
Ydinasepolitiikka keskusteluihin
Immonen aikoo hyödyntää tilaisuuden ja käydä kahdenkeskisiä keskusteluja muiden pohjoismaiden edustajien kanssa, aiheena Naton ydinasepolitiikka ja eri maiden poliittinen ilmapiiri siihen liittyen.
– On mielenkiintoista kuulla muidenkin käsityksiä aiheesta, koska tämä tulee olemaan yksi ilmeinen keskustelun aihe myös Suomessa.
Kokouksessa kuullaan myös tilannekatsauksia Naton toiminnasta, Naton ja EU:n välisistä suhteista sekä EU:n energiaturvallisuudesta, josta kokoukselle luennoi Euroopan energiakomissaari Kadri Simson.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Kadri Simson Pohjois-Atlantin neuvosto Tomi Immonen Nato-jäsenyys puolustusteollisuus Unkari Ruotsi nato
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsalaisten mielestä maata ei kannata puolustaa – vain neljä kymmenestä tarttuisi tosipaikan tullen aseeseen

Perussuomalaiset tyytyväisiä puolustusmenojen kasvattamiseen Nato-tasolle – ensi vuonna tavoite jopa ylittyy

Mäenpää Naton SOFA-sopimuksesta: Muutos ei ole dramaattinen

Jussi Halla-aho: Venäjä ei missään olosuhteissa ota riskiä konfliktiin joutumisesta Naton kanssa

Suomalainen sotilasosasto korkeaan valmiuteen osana EU:n taisteluosastoa – Junnila: ”Taisteluosasto soveltuu esimerkiksi jonkin keskeisen kohteen turvaamiseen”

Perussuomalaiset: Ukrainan selviytyminen itsenäisenä maana on Suomelle kohtalonkysymys

Perussuomalaiset haluaa Suomen kantavan vastuunsa Naton yhtenä turvallisuudentuottajana

Epätoivon vastalääke on toiminta – Junnila vetosi Etyjin yleiskokouksessa tiukemman pakotepolitiikan puolesta

Suomi kolmanneksi aktiivisin avuntarjoaja Ukrainalle – sisäministeri Rantanen: ”Tuen antaminen on tärkeää”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.