

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset hallituksen ilmastopolitiikkasuunnitelmista: Energia-, ruoka- ja teollisuustuotantoon tarvitaan sinivalkoinen siirtymä
Kansanedustaja Petri Huru otti keskiviikkona kantaa selontekoon hallituksen keski- ja pitkän aikavälin ilmastopolitiikkasuunnitelmasta pitämässään perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa. Perussuomalaiset vaativat Suomea ottamaan ilmastopolitiikassaan aimo harppauksen kohti sinivalkoista siirtymää EU-keskeisyydestä Suomi-keskeisyyteen.
Puheenvuoronsa aluksi kansanedustaja Petri Huru arveli hallituksen tuoneen energia- ja ilmastopoliittiset esityksensä eduskunnalle hyvässä uskossa mutta vihreät linssit silmillä, unohtaen sekä ihmiset että yritykset kaupungeissa ja niiden ulkopuolella. Vaikka käsitteillä olevassa selonteossa nostetaan esiin useaan otteeseen, että ilmastotoimet on tehtävä sosiaalisesti kestävällä tavalla, näin ei nyt ole tapahtunut. Esimerkiksi alueellinen eriarvoisuus korostuu, kun kansalaisten elämisen, asumisen ja liikkumisen kustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti.
– Myös selonteossa tunnistetaan, että vuoden 2030 ja sen jälkeiset päästövähennystavoitteet ovat niin vaativia, että ilmastonmuutoksen hillintätoimilla on merkittäviä vaikutuksia ihmisten elinoloihin. Nimenomaan niitä heikentäen, Huru totesi.
Hintojen nousua helpotettava veronalennuksin
Valtioneuvoston selonteossakin sanotaan, että tarvittavien ilmastotoimien toteuttaminen voi kasvattaa sekä tuloerojen että alueellisten erojen merkitystä, joka johtuu esimerkiksi energian hinnan noususta. Perussuomalaisten mielestä tämä on selkeästi ristiriidassa sen kanssa, että hallitus sanoo ilmastotoimia tehtävän sosiaalisesti kestävällä tavalla.
– Perussuomalaisten mielestä ilmastopolitiikasta johtuvaa hintojen nousua tulee helpottaa veronalennuksin. Kuluttajien ostovoimaan panostaminen on myös ilmastoteko, kun kuluttajat voivat valita laadukkaampia, kestävämpiä ja kotimaisia tuotteita kaukaa rahdattujen pikatuotteiden ja krääsän sijasta.
– Kuluttajien lisäksi kotimaisten yritysten kilpailukyky on tärkeää niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin ympäristöllekin, ja yritysten kilpailukykyä tulee tukea esimerkiksi ammattidieselin avulla sekä poistamalla jakeluvelvoite ainakin väliaikaisesti.
Panostukset kotimaisiin energialähteisiin
Selonteossa ja hallituksen politiikassa nojataan paljolti liikenteen sekä teollisuuden sähköistymiseen. Sähköistyminen tarvitsee kuitenkin paljon tukea ennen kuin uusi teknologia halpenee ja tulee saavutettavaksi laajemmalle yleisölle tai yhteisöille. Lisäksi liikenteen sähköistyminen ja siirtyminen vihreään energiaan vaatii paljon mineraaleja ja sähkön tuotannon lisäämistä.
– Katseet tulee kääntää kotimaisiin energianlähteisiin, kuten metsäsektorin sivuvirtoihin ja turpeeseen, sekä pohtia laajemmin esimerkiksi biopolttoaineen hyödyntämistä muuten kuin jakeluvelvoitteen kautta, Huru sanoi.
Vihreä siirtymä heikentää kilpailukykyä
Perussuomalaiset näkevät, että osaltaan vihreä siirtymä on heikentänyt Suomen kustannuskilpailukykyä, jonka vuoksi Suomi on menettänyt laajasti tuotantoa muihin maihin. Jotain tilanteen älyttömyydestä kertoo se, että jopa valtio-omisteinen Neste sulki Naantalista jalostamon, mutta investoi samaan aikaan Rotterdamiin. Perussuomalaiset ihmettelevät, miten yksityisiä investointeja houkutellaan kotimaahan, jos edes valtio itse ei sitä halua tehdä.
– EU:ssa näytetään käyvän jatkuvasti jonkinlaista valtavaa ilmastoteatteria, jossa itse tekojen sijaan näyttää usein olevan tärkeämpää se, miltä asiat näyttäytyvät. Tehdään lyhytnäköisiä päätöksiä ja päällekkäistä sääntelyä, joissa ei oteta seurauksia kunnolla huomioon, mutta joilla ajetaan etenkin Suomen kannalta merkittäviä teollisuudenaloja ahdinkoon.
– Maatalous ja turvetuotanto ovat olleet tässä näytelmässä niin sanottujen pahisten roolissa jo pitkään. Nyt EU:n torahampaisiin ovat joutuneet Suomen metsät ja metsätalous. Metsäpolitiikka on ehdottomasti säilytettävä kansallisissa käsissä.
– Suomen on otettava aimo harppaus kohti sinivalkoista siirtymää ja muutettava ilmastopolitiikan suunta EU-keskeisyydestä Suomi-keskeiseksi, Huru vaati.
Perussuomalaiset ajaa sinivalkoista siirtymää
Osana perussuomalaisten haluamassa sinivalkoisessa siirtymässä Suomen on parannettava energiaomavaraisuuttaan. Huoltovarmuudenkin kannalta oleellista energian suhteen on monitahoisuus – on tärkeää, että energiantuotannossa ei laiteta kaikkia munia yhteen koriin, vaan tuotantotapoja on useita.
– Silti on yksi yli muiden; ydinvoima. Ydinvoima on paitsi päästötöntä myös kustannustehokasta, ja uraania on louhittavissa myös Suomen kallioperästä.
– Turpeen alasajosta on toivottavasti opittu kantapään kautta, ja on aika katsoa tulevaan. Turve tulee tuoda takaisin energiavalikoimaan ja kasvattaa sen roolia. Turve tulisi luokitella uudestaan hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja kohdella sitä sen mukaisesti.
Suomalainen omavaraisuus keskiöön
Perussuomalaisille maatalous on kokonaisuus, joka ansaitsee tulla erikseen esille nostetuksi. On totta, että maataloudessa syntyy päästöjä, mutta globaalin kokonaiskuvan kannalta asia ei ole niin yksiselitteinen.
– Maataloussektorille asetetut vaatimukset ovat jo niin kovat, että yhä useampi tila sulkee ovensa. Maataloudelle – ja muillekin teollisuuden aloille – tulee antaa reilusti aikaa sopeutua muutokseen, jolloin myös teknologiakehitys mahdollistaa sekä ilmastolle että lompakolle ystävällisempiä ratkaisuja pidemmällä aikavälillä.
– Maatalous on hyvä esimerkki ilmastoteatterista. Ajamalla kotimainen maatalous ahdinkoon saadaan ehkä Suomen päästöt siirtymään mittarissa vihreälle sektorille, mutta samalla päästöt kertautuvat jossakin muualla. Globaalisti haitat pysyvät – tai jopa kasvavat, kun ruoka tuodaankin suomalaisten tilojen sijasta eteläamerikkalaisilta viljelmiltä tai eurooppalaisilta pelloilta.
– Perussuomalaisille on täysin sietämätöntä, että Suomen ilmastopolitiikkaa sanellaan EU:sta käsin ja että sitä toteutetaan kansallisestikin vihreä aate edellä ja silmät ummistaen niin taloudellisilta kuin sosiaalisiltakin seurauksilta. Perussuomalaisten ilmastopolitiikka lähtee sinivalkoisista lähtökohdista, jossa kaikki kulminoituu kotimaisuuteen ja suomalaisten hyvinvointiin, Huru kertoi esityksensä päätteeksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sinivalkoinen siirtymä vihreä siirtymä jakeluvelvoite ammattidiesel suomalaisten hyvinvointi ilmastotoimet veronalennukset energiantuotanto Petri Huru Asumisen kustannukset Euroopan unioni Kustannuskilpailukyky Ydinvoima Uusiutuvat energianlähteet Turve ilmastopolitiikka Metsätalous Energiapolitiikka Huoltovarmuus perussuomalaiset Liikenne Maatalous Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: EU taas suomalaisten kukkarolla – nyt ”ilmastosolidaarisuuden” nimissä

Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”

Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”

Koskela kritisoi hallitusta kyvyttömyydestä taloutta tasapainottaviin toimiin – kalliit uudistukset ja yltiökunnianhimoinen ilmastopolitiikka aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia

Talousvaliokunta parantaisi kuljetusalan polttoainetukea – Vallin: ”Muuten jopa huoltovarmuus uhattuna”

Sähkön hinta taas tapissa – talvesta voi tulla todella kylmä

Mikseivät hallituksessa istuvat vihreät välitä jätevetensä Itämereen laskevista rahtilaivoista?

Ilmastotavoitteet saavat väistyä – useat Euroopan maat käynnistelevät uudelleen hiilivoimaloita

Purra: Suurin suomalaisiin metsiin kohdistuva uhka tulee EU:sta, ilmastovaatimukset menneet liian pitkälle – ”Peli pitää viheltää poikki”
Viikon suosituimmat

HS:n toimittaja ehdotti Suvivirrelle uutta sanoitusta moskeijoineen päivineen – Koponen: Miksi haluamme pyyhkiä oman kulttuurimme pois?
Helsingin Sanomien toimittaja ehdotti, että perinteiseen Suvivirteen pitäisi tehdä uudet sanat, jotka "sopisivat kaikille". Ehdotuksessa oli mukana viittaus muun muassa moskeijoihin. Muutosehdotus esitettiin muka monikulttuurisuuden nimissä, mutta perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen pitää lopputulosta pikemminkin kulttuurisen itsetunnon rapauttamisena ja oman perinteen halveksuntana.

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla
Hufvudstadsbladet-lehdelle antamissaan erikoislaatuisissa kommenteissa Helsingin yliopiston kestävän kehityksen professori Kristina Lindström toivoo, ettei Suomessa syntyisi enempää lapsia ilmastosyistä. Professori Lindströmin visioiden mukaan suomalaiset korvattaisiin muiden kansallisuuksien ihmisillä, jotka vaeltaisivat Suomeen maailman ääristä.

Suurten työttömyyslukujen taustalla ennätyksellinen maahanmuutto – tilanne Ruotsissa ja Suomessa on saman kaltainen, sillä pulaa on vain ammattitaitoisesta työvoimasta
Työttömyssluvut ovat surullista katseltavaa sekä Suomessa, että Ruotsissa. Eräänä syynä kehnoon tilanteeseen on voimakas maahanmuutto. Kielitaidottomuus ja alhainen koulutustaso vaikeuttavat tilannetta entisestään ja kaiken lisäksi huono-osaisuus tuppaa periytymään.

Vasemmistoliitto ajaa nyt monella kärjellä ”Kaupasta saa varastaa” -asennetta hyväksyttäväksi – ei kannattaisi: Varastelusta kertyy kaupoille vuodessa liki miljarditappio
2020-luvulla vasemmisto asemoi arvopolitiikkaansa ja aatemaailmaansa asentoon, jossa yksityisen omistamisen kunnioittaminen on käytännössä työnnetty luiskaan itsekeskeisen ”minäminä” -asenteen edessä.

Trump vaati Etelä-Afrikan presidentiltä vastauksia valkoisten vainoamisesta – esitti todisteeksi videon, joka veti vieraan hiljaiseksi
Presidentti Ramaphosa kävi Valkoisessa talossa keskustelemassa presidentti Trumpin kanssa Yhdysvaltain antaman kehitysavun jatkamisesta ja tulleista. Trump otti kuitenkin lehdistötilaisuudessa esille valkoisiin kohdistuvan vainoamisen ja väkivallan. Mitkään todisteet vihanlietsonnasta ja murhatuista valkoisista maanviljelijöistä eivät kuitenkaan riittäneet vakuuttamaan valtamedian toimittajia siitä, että valkoiset ovat vaarassa Etelä-Afrikassa. Myöskään presidentti Ramaphosa ei nauttinut Trumpin hänelle esittämistä videoista.

Venäjä-asiantuntija, ex-diplomaatti Alpo Rusi: Eduskunta epäonnistui, kun Kimmo Kiljunen aiemmin nimitettiin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajaksi
Suomen Uutiset Show’n uudessa jaksossa palataan lähihistoriaan ja tarkastellaan sodanjälkeisiä vuosikymmeniä, joita leimasi suomettumisen aika ja monen suomalaispäättäjän läheiset yhteydet itänaapurin vaikuttajiin. Keskustelussa sivutaan myös heijastumia tämän päivän politiikkaan.

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän
Lähi-idän konflikti ja Gaza näkyvät Saksan rikostilastossa. Poliisi rekisteröi viime vuonna 6 236 antisemitististä rikosta, mikä on viidennestä enemmän kuin edellisvuonna. Washingtonissa israelilaisiin diplomaatteihin kohdistuneen veriteon pelätään saavan seuraajia myös Saksassa.

Riikka Purra toistaa kantansa: En kannata Palestiinan tunnustamista
Yle ja STT väittivät hiljattain, että Riikka Purran ja perussuomalaisten linja Gazan suhteen on jäänyt epäselväksi. Purra oikoo väitteitä X:ssä.

Lakialoite vaatii Malmin lentoasemaa liitettäväksi Sipoonkorven kansallispuistoon – Mäenpää: “Ennallistaminen tulisi aloittaa Malmilta ja palauttaa se 50-luvun loistoonsa”
Kuluneella viikolla eduskunnassa keskusteltiin Malmin lentokenttään liittyvästä lakialoitteesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kertoi allekirjoittaneensa kyseisen aloitteen, jossa vaaditaan Sipoonkorven kansallispuiston alueen laajentamista lentokentän sekä sen niittyjen ja ympäristön alueisiin.

Koponen vaatii huntukieltoa Suomeen: Burkat ja niqabit symboloivat naisten alistamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen esittää, että Suomeen on säädettävä laki, joka kieltää kasvojen peittämisen julkisilla paikoilla. Koposen tavoite on kieltää kasvoja peittävien huntujen, kuten burkan ja niqabin, käyttö.