

MATTI MATIKAINEN
Oikeusministeri Leena Meri: Iloitsen oikeudenhoidon lisärahoituksesta
Uusi oikeusministeri Leena Meri on erittäin tyytyväinen hallitusohjelman sitoumuksiin oikeudenhoidon kehittämisestä ja 25 miljoonan euron lisärahoituksesta. Rahoitusta on saatu myös rangaistusten kiristämiseen sekä rikosten ennaltaehkäisyyn.
Uusi hallitus on puuttumassa Suomea piinaavaan jengirikollisuuteen ja katuväkivaltaan. Tuore oikeusministeri Leena Meri on tyytyväinen asioiden etenemiseen.
– Hallitus laatii laajan toimenpideohjelman nuoriso- ja jengirikollisuuden katkaisemiseksi. Myös rangaistuksia kovennetaan. Esimerkiksi ampuma-aserikosten rangaistuksia kiristetään ja nöyryytys tekomuotona koventaa rangaistusta, kertoo Meri.
Vankiloiden rikostorjuntaa tehostetaan
Hallitus puuttuu siihen, etteivät yhteiskunnan ja muiden turvallisuuden kannalta vaarallisimmat vangit vapaudu ja että rikostorjuntaa vankiloissa tehostetaan.
– Suomessa otetaan käyttöön varmuusvankeus, mikä mahdollistaa vakavista rikoksista tuomittujen henkilöiden pitämisen vankilassa, mikäli he ovat edelleen vaaraksi muiden hengelle ja terveydelle. Tällainen malli on käytössä esimerkiksi Norjassa.
– Viranomaisten välistä tiedonvaihtoa, erityisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvistä henkilöistä, parannetaan. Tämä edistää vankilaturvallisuutta. Lisäksi kiinnitetään huomiota vankipaikkojen, henkilöstön ja varmuusosastojen määrään sekä valvontaan. Näiden tulee vastata tarpeita, Meri toteaa.
Ylivelkaantumista pyritään torjumaan
Hallituksen tavoitteena on myös nopeuttaa ja sujuvoittaa oikeusprosesseja, jotta asiat tulisivat nykyistä nopeammin käsitellyiksi ja ihmiset saisivat oikeutta.
Myös ylivelkaantumiseen ollaan puuttumassa. Hallitus pyrkii torjumaan ihmisten ylivelkaantumista jo varhaisessa vaiheessa ja kehittämään velallisten neuvontaa.
– Hallitus tekee kattavan tarkastelun velkaantumisilmiöstä ja eri maksukyvyttömyysmenettelyjen toimivuudesta. Ulosoton suojaosa säilytetään nykyisellä tasolla. Hallitus parantaa edellytyksiä järjestää laadukkaita ja yhdenmukaisempia oikeusavun, edunvalvonnan sekä talous- ja velkaneuvonnan palveluja perustamalla valtakunnallisen oikeuspalveluviraston, oikeusministeri Meri kertoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- viranomaisten välinen tiedonvaihto varmuusvankeus katuväkivalta oikeusapu oikeusministeri ennaltaehkäisy resurssit lisärahoitus ulosotto rangaistukset Jengirikollisuus Ylivelkaantuminen Leena Meri Oikeuslaitos Turvallisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Erityisesti ulkomaalaisasiat ruuhkauttavat oikeuslaitosta, jonot ovat kohtuuttomat ja henkilöstö ylikuormittunut

Oppositio välikysymyksessään: Hallitus epäonnistunut turvaamaan kadut – nuoriso- ja katujengirikollisuuteen puututtava muun muassa maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikan keinoin

Leena Meri: Katujengirikollisuus karkaamassa käsistä – Ruotsi ja Tanska varoittavia esimerkkejä

Leena Meri: Tuoreen seksuaalirikoslain epäkohdat puhuttavat – PS esitti muutoksia jo eduskuntakäsittelyn aikana

Perussuomalaiset valitsi valiokuntien puheenjohtajat

Keskustalaisilla ei ole varaa arvostella hallitusohjelmaa – ”Keskusta vei äänestäjiään kölin alta”

Seppänen vaatii yhteiskuntaa puuttumaan voimakkaasti nöyryytysväkivaltaan: ”Koulut eivät yksin selviä ongelmasta”

Koponen vaatii työkaluja lasten ja nuorten kokemaan nöyryytysväkivaltaan puuttumiseksi: ”Itku kurkussa joutuu miettimään, kuinka kauheaa tuommoisen kokeminen on”

Koponen ulosoton suojaosien muutoksesta: ”Äärimmäisen hienoa, ettei lakkauteta velallisten intoa tehdä töitä”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää