
Mitä Saksassa oikein tapahtuu – vasemmisto flirttailee juutalaisvihalla ja syyttää ihmisvihamielisyydestä konservatiiveja
Saksassa kaikki totutut käsitykset ovat menneet päälaelleen. Juutalaisviha on palannut kaupunkien kaduille, mutta siitä vastaa nyt äärivasemmisto. Punavihreä vasemmisto demareita myöten lietsoo oikeiston syrjintää. Oikeistopuolue puolustaa juutalaisia, mutta saa kuulla olevansa epädemokraattinen ja ihmisvihamielinen.
Suomalainen, Berliinissä asuva toimittaja Pertti Rönkkö julkaisi eilen Facebook-seinällään peräti kolme linkkiä saksalaiseen uutismediaan, joista käy ilmi, että vasemmiston ja muslimien juutalaisviha on Saksassa salonkikelpoista, mutta sen kritisointi ei.
Berliinin kaupunki on myöntänyt luvan juutalaisvastaiselle ja antisemitistiselle mielenosoitukselle Brandenburgin portin edessä, Bild-lehti uutisoi. Solidaarisuudenosoitukseksi palestiinalaisille nimetyn tapahtuman vetonauloja ovat Israelia vastaan tuntemastaan vihasta ja antisemitismistaan tunnetut räppärit, jotka vaativat lauluissaan mm. Tel Avivin pommittamista. Israelin Berliinin suurlähetystö ja Saksan hallituksen antismitismivaltuutettu vaativat mielenosoituksen kieltämistä, Rönkkö referoi.
Tänään Rönkkö linkkasi BZ-lehden juttuun, jonka mukaan Berliinin sisäministeri Andreas Geisel (sd) kielsi viime hetkellä kahden juutalaisvihan täyttämisistä lauluistaan tunnetun räppärin esiintymisen Brandenburgin portilla.
Afd:n jäsenet eivät saa pitää rauhallista kokousta – eivät vaikka olisivat juutalaisia
Muslimimaahanmuuttoon kriittisesti suhtautuva kansalliskonservatiivinen AfD-puolue (Vaihtoehto Saksalle) on vasemmiston lempi-inhokki. AfD on ollut huolissaan muslimimaahanmuuttajien antisemitismistä, ja puolueessa vaikuttaa myös juutalaisia.
Vasemmistolaisten mielestä näillä juutalaisilla ei ole poliittisia perusoikeuksia kokoontua.
– Ei juutalaisia hotelliin, koska he ovat AfD:n jäseniä – uutisoi Rhein-Neckar Zeitung. tapauksesta, jossa „Naiset oikeistoa vastaan“ -niminen ryhmä vaatii yhdessä vihreiden, SPD:n ja vasemmistopuolue Linken kanssa heidelbergiläistä hotellia perumaan AfD:n sisällä toimivien juutalaisten kokoustilavarauksen. Perusteluksi naisryhmä sanoo, että „AfD on epädemokraattinen, ihmisvihamielinen ja osaksi oikeistoradikaalinen“, Rönkkö kertoo.
Varo joutumasta samaan kuvaan AfD:n puheenjohtajan kanssa
Vaihtoehto Saksalle -puolueen syrjintä ja leimaaminen saa välillä koomisiakin piirteitä.
– Hessenin osavaltion elokuvasäätiön johtaja Joachim Mending sai välittömät potkut oltuaan samassa valokuvassa AfD:n puheenjohtajan Jörg Meuthenin kanssa, Die Welt uutisoi. Yli 300 näyttelijää ilmoitti, että eivät voi jatkaa „imagosyistä“ yhteistyötä AfD:n johtajan kanssa keskustelleen ja samassa kuvassa olevan henkilön kanssa ja vaativat hänen erottamistaan. Kuva oli otetettu ravintolassa, jossa Meuthen ja Mending söivät yhdessä, Rönkkö kertoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ekstremistimuslimien Israel-viha kasvattaa antisemitismiä Euroopassa

BLM:n riveistä lietsotaan juutalaisvastaista retoriikaa

Rikostutkinta Malmössä – mellakoitsijat huusivat kuorossa juutalaisvastaisia iskulauseita
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.