Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Mäkynen: Vanhusten ihmisoikeuksia rikotaan törkeästi – ministeri Kiurua ei kiinnosta

07.05.2021 |10:43

Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen selvitti Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta sen valvontakäytäntöjä. Viraston johdon mukaan tarkastuskäynneistä ilmoitetaan ennakkoon terveydenhuollon yksiköihin, kuten vanhusten hoitokoteihin. AVI:n johdon mukaan ennalta ilmoittamattomalle tarkastuskäynnille on aina oltava peruste. Asiasta pöyristynyt Mäkynen pitää käytäntöä törkeänä vanhusten ihmisoikeuksien loukkauksena.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen teki asiasta kirjallisen kysymyksen ministeri Krista Kiurulle (sd.). Kiuru jätti vastaamatta Mäkysen tärkeimpään kysymykseen siitä, onko lainmukaista, että hoitokoteihin ilmoitetaan ennakkoon tarkastuskäynnille tulosta.

– Olen saanut suuren määrän yhteydenottoja siitä, että esimerkiksi hoitokodissa, jossa on jatkuvasti aivan liian vähän hoitajia työvuorossa, onkin ollut ”sattumoisin” AVI:n tarkastuksen yhteydessä tarvittava henkilöstömitoitus. Onko niin, että huolestuneille omaisille on tehty silmänkääntötemppu, jossa toimivaltainen viranomainen suojelee hoitokotien johtoa väärinkäytösten paljastumisilta? Mäkynen kysyy huolestuneena.

Pitkäaikaista kärsimystä ja hoitajien uupumista

Seurauksena on pahimmassa tapauksessa pitkäaikaista kärsimystä, ennenaikaisia potilaskuolemia ja valtavaa tuskaa omaisille, jotka tietävät ja näkevät läheisensä kärsivän hoitokodissa. Koko järjestelmä näyttää suojelevan väärintekijöitä ja virkarikollisia, Mäkynen uskoo.

– Olen myös saanut tietooni, että hoitajat ovat palaneet täysin loppuun, koska huonosta henkilöstömitoituksesta johtuen yksi hoitaja joutuu tekemään monen hoitajan työt. Lopputuloksena on hoitajien jatkuvia sairaslomia ja lopulta irtisanoutumisia työn liiallisen rankkuuden vuoksi. Ja näiden hoitajien tilalle otetaan usein sellaisia työntekijöitä, joilla ei ole vaadittavaa kielitaitoa.

Työntekijöitä irtisanottu kantelujen seurauksena

Mäkynen on myös saanut tietoonsa tapauksia, joissa kantelun AVI:lle potilasturvallisuuden vaarantumisesta tehneitä työntekijöitä on irtisanottu heidän tekemiensä kanteluiden seurauksena.

– Ministeri Kiurun vastaus kirjalliseen kysymykseeni paljasti ministerin välinpitämättömän asenteen yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan. Kenenkään terveellä maalaisjärjellä varustetun suomalaisen oikeustajuun ei millään mahdu se, että toimivaltainen ministeri Kiuru ei näe mitään ongelmaa siinä, että hoitokotien tarkastuksista ilmoitetaan ennakkoon terveydenhuollon yksiköille ja potilasturvallisuuden vaarantuminen lakaistaan maton alle, Mäkynen jyrähtää.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
9.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

OSZAR »