Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Laittomasti maassa olevilta poistetaan ylimääräisiä palveluita – Mäenpää: ”Tarvittiin perussuomalaiset hallitukseen”

28.05.2025 |16:30

Hallitusohjelman mukaan maassa laittomasti oleskelevilta poistetaan oikeus muihin kuin kiireellisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Aiheesta käydyssä keskustelussa eduskunnassa perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arveli, että historiankirjoituksessa lakimuutosten merkitys Suomen yhteiskuntarauhan myönteiselle kehitykselle nousee suurempaan arvoon kuin nyt vielä edes osataan kuvitella. 

Juha Mäenpää kertoi pitävänsä mielipuolisena sitä, että laittomasti maassa oleville ylipäätään tarjotaan mitään ei-kiireellisiä palveluita, heillä kun ei ole edes laillista oikeutta olla Suomessa.

– Ainoan palvelun, mitä heille tulisi järjestää, pitäisi olla konsulikyyti pois isänmaastamme. Toki tässäkin olisi kyseessä kiireellinen palvelu, koska eihän ketään rikollisesti maassa oleskelevaa pitäisi täällä katsella sekuntiakaan pidempään kuin on pakko.

Marinin hallituksen sotkuja siivotaan

Hallituksen esityksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia muutettaisiin siten, että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei enää jatkossa olisi lakisääteisiä velvoitteita järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja kiireettömiä terveydenhuollon palveluja ulkomaalaislaissa tarkoitetulla tavalla laittomasti maassa oleskeleville kolmansien maiden kansalaisille.

– Eli palataan tältä osin viime vaalikautta edeltäneeseen oikeustilaan, Mäenpää huomautti.

Esityksellä siivotaan edellisen pääministeri Sanna Marinin hallituksen sotkuja, jolloin laittomasti maassa olevien palveluita päätettiin laajentaa.

Esitykselle tukea hyvinvointialueilta

Lausuntopalautteesta kävi ilmi, että lakiehdotuksen kannalla olivat muun muassa Pirkanmaan hyvinvointialue, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue sekä Itä-Uudenmaan hyvinvointialue. Kyse ei ole siis vain hallituksen tahtotilasta. Huvittavin kohta lausuntopalautteessa oli kuitenkin Mäenpään mielestä se, että ”laittomasti maassa oleskelu” -termi oli kohdannut kritiikkiä.

– Vähän ihmettelen tätä arvostelua, kun ulkomaalaislakikin mainitsee sanat ”laittomasti maassa oleskelleelle” ja ”laittomasti maassa oleskelleen” useamman kerran, kun taas sanan ”paperiton” tasan nolla kertaa, Mäenpää kummasteli.

Perussuomalaisten vaikuttaminen onnistui

Hallituksen esitystä on moni niin päättäjien tasolla kuin kansan keskuudessa odottanut innolla. Mäenpää muistutti puheenvuorossaan, että sillä on väliä, ketkä hallituksessa istuvat. Kiitoksensa kansanedustaja osoitti erityisesti perussuomalaisille ministereille.

– Tämänkin asian aikaansaamiseksi tarvittiin kuin tarvittiinkin nimenomaan perussuomalaiset hallitukseen, vaikka päätöksen pitäisi olla aivan itsestään selvä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Laittomasti maassa oleskelevien terveyspalvelujen rajoittaminen ei miellytä vihreitä – ministeri Kaisa Juuso: Suomalaisten verorahat on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisten palveluihin

28.05.2025 |12:19
Suomen uutiset logo

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: ”…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”

16.05.2025 |13:33
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset turvaavat peruspalvelut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaille: Alueen asukkaiden palvelut ovat tärkeämpiä kuin laittomasti maassa olevien palvelut

10.02.2025 |12:27

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

OSZAR »