

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Koponen huolissaan nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä: Hallitus sivuuttaa poliisien ja opettajien hätähuudot
Kansanedustaja Ari Koponen on hyvin huolissaan nuorten väkivaltaisesta käyttäytymisestä ja haittamaahanmuutosta, joka lisää rikollisuutta, huumeita, jengiytymistä, turvattomuutta ja yhteiskunnan epävakautta. – Tätäkö me haluamme? kysyy Koponen Twitter-päivityksessään.
Turun poliisi kertoo MTV:n uutisaamun lähetyksessä, kuinka nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt runsaasti. Jopa 13-vuotiaat tekevät huumekauppaa, ryöstävät, kulkevat teräaseet mukanaan ja levittävät somessa videoita väkivaltaisuuksista. Väkivalta- ja ryöstörikoksissa sekä katujengeissä on poliisin tilastojen mukaan maahanmuuttajataustaisilla yliedustus.
Maahanmuuttajataustaiset nuoret miehet käyttäytyvät täysin ylimielisesti ja provosoivasti, eivätkä haastateltavat poliisit ole koskaan aiemmin törmänneet vastaavaan. He eivät piittaa lainkaan siitä, mitä virkapukuinen poliisi heille sanoo.
Turussa, erityisesti Varissuon alueella, on havaittu samanlaisia katujengejä kuin Helsingissä, kertoo poliisi MTV:n lähetyksessä.
– Varissuon koulussa 90 % lapsista on maahanmuuttajia. Kantaväestö on erittäin pienessä vähemmistössä, täydentää kansanedustaja Ari Koponen.
Realismi ei ole rasismia
Koposen mukaan hallitusvastuussa olevien päättäjien tulee kuunnella kentän ääntä, niin poliisien kuin muidenkin ammattiryhmien, esimerkiksi opettajien. Tänään Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa oli helsinkiläisen opettajan hätähuuto. Opettaja kertoo joutuneensa tilanteisiin, joissa alakoulun oppilaat rikkovat koulun omaisuutta, ja kun heitä kieltää näin tekemästä, saa kuulla raivopäistä huutoa, kiroilua ja nimittelyä.
– Olen ollut tilanteissa, joissa on tuntunut siltä, että oppilaat käyvät kohta kimppuuni. Pitääkö koululle kutsua poliisi siksi, että mikään muu ei enää auta? Olen miettinyt tätä asiaa monta kertaa niissä tilanteissa, joissa oppilaat eivät ole suostuneet tottelemaan useampaakaan opettajaa, pohtii opettaja.
– Nämä kentän hätähuudot on otettava vakavasti ja toimittava asioiden parantamiseksi. Ongelma on monisyinen, ja mukaan täytyy saada sekä perhe että koulu. Pelkät pehmeät ratkaisut eivät riitä, vaan tarvitaan myös kovempia toimia. Olalle taputtelu ei enää kaikissa tilanteissa riitä, ikävä kyllä, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maahanmuuttajataustaiset nuoret yhteiskunnan epävakaus päättäjät katujengit jengiytyminen nuorten väkivalta ryöstöt Väkivaltarikokset Varissuo MTV Uutiset Ari Koponen huumeet haittamaahanmuutto Turku Opettajat Helsingin Sanomat Twitter Turvattomuus Poliisi Helsinki Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus kutsuu kansainvaeltajia, PS pistää eduskunnassa kampoihin – jutussa video

Yle kysyi mitä laittomasti maassa oleville pitäisi tehdä: Kutsui vihreät ja demarit A-studioon hymistelemään – jätti opposition ulkopuolelle

Peltokangas: Hallituksella sokea piste haittamaahanmuuton ongelmissa – heikentää sisäistä turvallisuutta

Koponen huolissaan haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa: Väkivaltaa, jengiytymistä, muiden oppilaiden koulunkäynnin terrorisoimista…

Koululaisten ongelmat hälyttäviä etenkin nuorten tyttöjen osalta – Koponen: Viimeistään tämän on avattava päättäjien silmät

Poliisi Ruotsin mellakoista: ”En ole kokenut näin äärimmäistä väkivaltaa koko poliisiurani aikana”

Kaksi islamilaista yksityiskoulua suljetaan Ruotsissa – Göteborgin jäljet pelottavat

Poliisi joutuu aloittamaan yt-neuvottelut – Purra: Poliisille 830 miljoonaa, kehitysapuun 1 200 miljoonaa

Berliini haluaa salata koulujen maahanmuuttajaprosentit – keskimäärin 41 % oppilaista vieraskielisiä
Viikon suosituimmat

Hallitusta rasismista kouluttaneet paljastuivat itse rasisteiksi – Rostila: THL levittää syrjivää pseudotiedettä valkoisten etuoikeuksista
Perussuomalaisten kansanedustaja Onni Rostila syyttää hallitukselle rasismikoulutuksen järjestänyttä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta itse rasistiseksi, THL:n omat verkkosivut nimittäin pursuavat pseudotieteellisen, valkoihoisia syrjivän "valkoisuustutkimuksen" oppeja.

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia
Greta Thunbergin purjehdusreissulle osallistuneen aktivistiseurueen jäsenet ovat oman kertomansa mukaan valmiita vain rauhanomaiseen ja väkivallattomaan vastarintaan. Yksi Gretan purjehduskavereista on kuitenkin osallistunut terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin hautajaisiin. Matkalle osallistunut ranskalainen vasemmistomeppi puolestaan väitti Hamasin kaappaaman vauvan, 4-vuotiaan lapsen sekä heidän äitinsä kuolleen Israelin miehityksen ja kolonisaation seurauksena.

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.