Artikkeli kuva

Ritva "Kike" Elomaa kuvattuna Itsenäisyyspäivänä. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Kike Elomaa Suomen kansallisoopperan ja -baletin hallintoneuvoston puheenjohtajaksi: ”Kulttuuri ja luovat alat mahdollistavat henkisen ja taloudellisen hyvinvointimme kasvun”

28.04.2025 |17:15

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi perussuomalaisten kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan Suomen kansallisoopperan ja -baletin hallintoneuvoston puheenjohtajaksi toimikaudelle 2025-2028. - Olen iloinen luottamuksesta ja siitä, että perussuomalainen kansanedustaja saa tällaisen mandaatin, Elomaa sanoo.

Kike Elomaa oli hallintoneuvoston jäsenenä kauden 2022-2025 ja on ehtinyt nähdä, mitä alalla tehdään ja mitä tarvitaan. Kulttuurielämyksiin osallistumisen ei pidä hänen mielestään olla kiinni ihmisen varallisuudesta.

– On tärkeää, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan kaikista kulttuurimuodoista. Kansallisooppera ja -baletti tekevät valtavan määrän ilmaisnäytöksiä ympäri maan, ja sitä täytyy jatkaa. Isojakin produktioita on viety pääpaikasta Helsingistä muihin kaupunkeihin ja kyliin. Se on tärkeää toimintaa.

Kulttuurilla on suuri merkitys koko Suomelle

Kulttuuri on Elomaalle itselleen läheinen osa elämää. Hän sai siitä elannon 30 vuotta ennen kansanedustajuutta.

Hän näkee kulttuurilla olevan ison merkityksen koko Suomelle.

– Kulttuuri ja luovat alat mahdollistavat henkisen ja taloudellisen hyvinvointimme kasvun, painottaa Kike Elomaa.

Hänen saamansa puheenjohtajuus ei ole mikään ”hillotolppa”. Suomen kansallisoopperan ja -baletin hallintoneuvoston jäsenille ei makseta kokouspalkkioita.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Halla-aho tiivisti Kultarannassa maailman muutoksen: Suurin osa maailman ihmisistä elää hyvin erilaisissa arvojärjestelmissä, eikä heillä ole mitään aikomusta muuttua kaltaisiksemme

18.06.2025 |08:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: vasemmiston ajattelu on oikeistoon verrattuna kapeampaa ja jyrkempää – vasemmiston parissa vallitseva uskomusjärjestelmä sisälsi lähes yksinomaan äärimmäisiä asenteita

18.06.2025 |07:30
6.
Suomen uutiset logo

Halla-aho: Venäjä on valtioksi naamioitunut huoltoasema, mutta Kiina on aivan toista luokkaa ja systeemitason uhka

21.06.2025 |11:54
8.
Suomen uutiset logo

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”

15.06.2025 |13:47
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Vasemmisto vaikenee, kun suomalainen veronmaksaja maksaa punamaalin jäljet

19.06.2025 |13:52
10.
Suomen uutiset logo

Brittihallitus pyytää anteeksi uhreilta ja heittää seksuaalirikollisia ulos maasta – vuosikymmeniä jatkunut lasten hyväksikäyttö ja sarjaraiskaukset johtavat viimein tutkintaan ja tuomioihin

19.06.2025 |08:37

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

OSZAR »