

Yksin matkustavia, alaikäisiä turvapaikanhakijoita Ateenassa odottamassa matkan jatkumista muualle Eurooppaan. / LEHTIKUVA
“I’m 17 and I can prove it” – hallitus haluaa lisää ankkurilapsia
Eduskunnan syysistuntokauden ensimmäisessä istunnossa käsiteltiin paitsi 10 miljardin euron lisätalousarviota sähköyhtiöiden pelastamiseksi ja sähkökriisiä, myös kuin takaovesta tuotua kahta maahanmuuttopolitiikkaa entisestään löysyttävää esitystä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmetteli, miten vähän hallituspuolueiden edustajia välittää olla salissa puolustamassa omaa esitystään. Vihreä sisäministeri Krista Mikkonen käytti esittelypuheenvuoron, mutta siihen melkeinpä hallituksen puolustelut jäivätkin.
Valtavat kustannukset ja muita ongelmia
Esityksessä alaikäisiltä tai sellaisina esiintyviltä halutaan muun muassa poistaa kokonaan toimeentulovaatimus perhettä yhdistettäessä. Tämä kannustaisi entisestään lähettämään alaikäiset edeltä etsimään sopivaa maata, jonne jättää turvapaikkahakemus.
– Tällainen maahanmuutto aiheuttaa valtavat kustannukset ja monia muita ongelmia. Veronmaksaja ja kansalainen kuittaa, kuten kaiken muunkin, Purra sanoi.
”Eikö tämä ole jo pakkomielteistä?”
Purra muistutti, että maassa on noin 40 000 ukrainalaista pakolaista, joita pitää auttaa. Siinä olkoon nyt suomalaisten humanitaarinen huomio pakolaisia kohtaan.
– Mutta hallitus kehtaa haluta Lähi-idästä ja Afrikasta lisää. Toiselta puolelta maailmaa. Eikö tämä ole jo pakkomielteistä? Purra ihmetteli Facebook-kirjoituksessaan.
– Tällaisessa tilanteessa, kun valtion velkavuori kasvaa, alijäämät paukkuvat, meillä ei suomalaiset pääsee lääkäriin tai päivystykseen, hoitotakuu ei toteudu, ongelmia on hyvinvointijärjestelmän kaikilla sektoreilla, te näytätte teidän priorisointikykyänne tuomalla jälleen esityksen haitallisen maahanmuuton lisäämiseksi, Purra päivitteli puheenvuorossaan.
Miljardit lentelevät
Purra muistutti, että hallituksella olisi tärkeämpiäkin ongelmia ratkottavana kuin humanitaarinen maahanmuutto.
– Kun koko eduskunnan ja muun yhteiskunnan jakamaton huomio pitäisi kohdistua siihen, että kansalaisemme ja yrityksemme selviävät tulevista kuukausista ja talven energiakriisistä. Täällä ovat taas miljardit lennelleet, mutta näköjään lisääkin voi aina lennättää.
– Hallituksen tärkeysjärjestys, tässä se taas nähdään. I’m seventeen and I can prove it, Purra kirjoitti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pakkomielle toimeentulovaatimus Ukrainan pakolaiset ankkurilapset Sähkökriisi hyvinvointijärjestelmä miljardit tärkeysjärjestys Krista Mikkonen ongelmat humanitaarinen maahanmuutto veronmaksajat Lähi-itä kustannukset Riikka Purra Afrikka Alijäämä Turvapaikanhakijat hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Riikka Purran kolumni: Kiinnostu siitä, mitä et näe

Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

Liberaali maahanmuuttopolitiikka kylvää tuhoa Pohjoismaissa – ”Ongelmat eivät poistu vaikenemalla”

Sisäministeri Mikkonen: Maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajataustaisen katujengirikollisuuden kanssa

Vihervasemmisto puhuu mielellään ihmisoikeuksista, mutta valikoivasti – ”Suomalaisten ihmisoikeudet näyttävät olevan sivuseikka”

Vuonna 2016 Yle hehkutti tutkimusta, jonka mukaan pakolaisiin satsattu raha palautuisi tuplana takaisin viidessä vuodessa – toisin kävi

Köyhä Järnbrott on ruotsidemokraattien teräslinnake monikulttuurisessa Göteborgissa: ”Töitä tehdään ja muita autetaan, räyhääjät voivat painua takaisin kotimaahansa”

Suomen Perustan tutkimus osoittaa: Maahanmuutto rasittaa entistä enemmän Suomen kuntien taloutta

Maahanmuutto kurittaa Espoon taloutta raskaasti: Rahoitusvaje nousi jo 133 miljoonaan euroon vuodessa
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Ari Koponen raivostui liikemiehen koulutusbisnekselle: ”Vesterbacka sumuttaa aasialaisia opiskelijoita ja hyväksikäyttää suomalaista koulutusjärjestelmää”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen raivostui uutisesta, joka koskee Peter Vesterbackan johdolla tapahtuvaa ulkomaalaisten opiskelijoiden maksullista rekrytointia suomalaisiin lukioihin.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että Suomi on onnekas juuri nyt, koska perussuomalaiset kantaa vastuuta vaikeina aikoina. - Vai mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa taikka suomalaisessa kunniassa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton? Moni ei uskalla ajatellakaan, miltä se näyttäisi.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.