

Irakilaisia turvapaikanhakijoita Lahdessa Hennalan entiseen varuskuntaan avatussa vastaanottokeskuksessa 25. syyskuuta 2015. / LEHTIKUVA
Hallituksen piti kiristää venäläisten viisumeita, mutta se ujutti mukaan todellisen siirtolaispommin – sivuhuomautuksessa kerrotaan uudesta humanitaarisesta viisumista, joka kiihdyttää turvapaikkarallia
Toisin kuin Virossa ja Tšekissä, joissa venäläisten turistiviisumit on keskeytetty, päätettiin hallituksen viisumiasioita koskevassa iltakoulussa esittää ainoastaan rajoituksia venäläisten turistiviisumeiden myöntämiseen. Todellinen uutinen on piilotettuna kuitenkin valtioneuvoston tiedotteen sivuhuomautukseen, jossa kerrotaan humanitaarisen viisumin valmistelun aloittamisesta.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mari Rantanen arvostelee päätöstä:
– Hallituksen päätös olla keskeyttämättä venäläisten turistiviisumien myöntämistä oli ponneton. Sen sijaan olemme saamassa humanitaarisen viisumin, jota vihervasemmisto on havitellut aina Afganistanin kriisistä asti.
Viisumilla maahan jopa ilman passia
Humanitaarinen viisumi on väliaikainen viisumi, joka sallii pääsyn maahan turvapaikanhakemistarkoituksessa. Viisumeita myöntävät kolmansissa maissa jäsenmaiden lähetystöt, konsulaatit tai esimerkiksi Suomen Iraniin lähettämät kiertävät konsulit. Humanitaarinen viisumi ei edellytä oleskelulupaa ja se voidaan myöntää hakijalle, joka ei täytä viisumiehtoja kuten esimerkiksi voimassa olevaa matkustusasiakirjaa.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi eilisessä tiedotustilaisuudessa, että humanitaarisen viisumin valmistelu perustuu keväällä ministeriössä teetettyyn esiselvitykseen. Esiselvityksestä ei ole löydettävissä julkisia tietoja.
– Uusi viisumi ei koske pelkästään venäläisiä, vaan koko maailmaa, mukaan lukien Lähi-Itä ja Afrikka, joista turvapaikanhakijoita tulee runsaasti jo muutoinkin. Se mahdollistaa maahantulon jopa ilman passia eli todettua henkilöllisyyttä. Ja vaikka turvapaikkaan ei olisi edellytyksiäkään, niin on liiankin hyvin tiedossa, että edes kielteisen päätöksen saaneita ei saada tästä maasta ulos, Rantanen kertoo.
Humanitaarinen viisumi kuormittaisi taloutta
Suomi painii juuri nyt korkean inflaation, suurten energiakustannusten sekä muiden talouden haasteiden kanssa. Humanitaarinen viisumi kiihdyttäisi turvapaikanhakua ja helpottaisi esimerkiksi perheenyhdistämisiä kolmansista maista.
– Muun muassa terveydenhuolto, sisäinen turvallisuus, oikeuslaitos, vanhustenhuolto ja koulutus on kriisissä. Ihmisten ostovoima on pohjamudissa. Tässä tilanteessa hallitus kaavailee yhteiskunnalle haitallisen maahanmuuton lisäämistä, joka ainoastaan heikentää huoltosuhdetta ja tuo lisää ihmisiä yhteiskunnan elätettäväksi. Ennätysvelkaantunut ”hyvinvointiyhteiskuntamme” ei enää kestä lisää iskuja, Rantanen kuvailee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallituksen vaivihkaa valmistelema humanitaarinen viisumi olisi täyskatastrofi: Suomeen pääsisi ilman passia – tulijalla ei velvollisuutta palata lähtömaahan

”Haavisto bluffaa. Ei voida rajata pelkästään venäläisiin, eikä kysymys ole venäläisistä toisinajattelijoista” – Kansanedustaja Mari Rantanen ampuu alas humanitaarisen viisumin perustelut

Eduskunnan syyskausi alkoi hallituksen esittämillä maahantulon helpotuksilla – perussuomalaisilta täystyrmäys: ”Umpihullu ajatus”

Purra: Venäläisten huvimatkat Suomeen estettävä kokonaan – mahdollista, jos tahtoa on

Immonen: Matkustaminen Suomeen ei ole ihmisoikeus

Immonen: Maahanmuutto kuormittaa oikeusjärjestelmää – ”Maahanmuutto kuriin ja oikeuslaitoksen rahoitus kuntoon”

Maapallon väkiluku jo 8 miljardia – paine kasvaa hyvinvoivassa maailmassa
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen uskoo, että tulevaisuudessa eri Euroopan maat tekevät kahdenkeskisiä sopimuksia rajattomista alueistaan ja vapaasta liikkuvuudesta. Tämä tulee johtamaan siihen, että maahanmuutossa epäonnistuneet valtiot joutuvat alistumaan rajatarkastuksiin naapurien suojellessa itseään.

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.

Ulkomaalaispojille syyte raiskauksesta – mellakat puhkesivat Pohjois-Irlannin pikkukaupungissa
Pitkään jatkunut epäluulo jatkuvasti kasvavaa maahanmuuttajaväestöä kohtaan leimahti liekkeihin Pohjois-Irlannissa, kun kaksi 14-vuotiasta, oikeudessa romanian kieltä puhunuttu poikaa sai syytteen paikallisen teinitytön raiskauksesta.

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että Suomi on onnekas juuri nyt, koska perussuomalaiset kantaa vastuuta vaikeina aikoina. - Vai mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa taikka suomalaisessa kunniassa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton? Moni ei uskalla ajatellakaan, miltä se näyttäisi.

Antikainen: Verovaroin kustannettua koulutusjärjestelmää käytetään häikäilemättömästi hyväksi – tilanteeseen on puututtava välittömästi
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen jätti eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän esittää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin estääkseen verovaroin kustannetun suomalaisen koulutusjärjestelmän väärinkäytökset kansainvälisissä opiskelijarekrytoinneissa.

Iran uhkaa Israelia ja sen tukijoita – Musk aktivoi Starlinkin Iranissa
Iran vastasi Israelin iskuihin laukaisemalla satoja ohjuksia ja drooneja Israelia kohti sekä uhkasi myös Israelin liittolaisia. Yhdysvallat ja Jordania auttoivat Israelia hyökkäysten torjumisessa, ja Starlink aktivoitiin Iranissa kansalaisten internet-yhteyksien turvaamiseksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää