Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Greta Thunbergin Gazan purjehdusmatkan takana Hamasiin vahvasti kytköksissä oleva lontoolaistoimittaja

10.06.2025 |13:08

The Telegraph selvitti Greta Thunbergin purjehdusmatkan järjestäjän taustoja. Thunbergin Gazaan suuntautuneen purjehduksen taustavaikuttajaa ja keskeistä järjestäjää syytetään Hamasin toimijaksi. Suomen Uutiset kertoi aiemmin tällä viikolla Thunbergin purjehdusseurueen taustoista. Esimerkiksi yksi heistä osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin. Mukana ollut vasemmistomeppi puolestaan syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia.

Brittiläis-palestiinalaista toimittaja Zaher Birawia on parlamentissa kuvattu henkilöksi, jolla on yhteyksiä Hamasiin. Hän kutsuu itseään Freedom Flotilla International -koalition “perustajajäseneksi”. Järjestö järjesti Thunbergin aktivistiseurueen purjehdusyrityksen Gazaan.

Israelin joukot nousivat alukselle viime viikon sunnuntaina ja saattoivat sen Israeliin. He pidättivät 12 aktivistia, mukaan lukien Greta Thunbergin. Israelin ulkoministeriö kertoi viestipalvelu X:ssä varhain tiistaiaamuna, että aktivistit on saatettu Tel Avivin lentoasemalle karkotusta varten.

Israel listasi Birawin Hamasin toimijaksi

Vuonna 2013 Israel listasi Birawin Hamasin toimijaksi Euroopassa. Hän on EuroPal Forumin puheenjohtaja. Israel on luokitellut EuroPal Forumin terroristijärjestöksi vuonna 2021. EuroPal Forum on kiistänyt kaikki yhteydet terrorismiin, ja vuonna 2021 Birawi sai korvauksia nostettuaan kanteen rahoitusyhtiötä vastaan, jonka mukaan hänet oli virheellisesti sijoitettu terrorismin valvontalistalle. Hän on kieltänyt koskaan olleensa mukana terrorismirikoksiksi luokiteltavissa laittomissa teoissa.

EuroPal Forum on Lontoossa toimiva järjestö, joka rakentaa verkostoja Euroopassa palestiinalaisten oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi. Monet asiantuntijat ja tutkijat pitävät EuroPal Forumin ideologiaa Muslimiveljeskunnan ideologian kaltaisena.

Muslimiveljeskunnan Isossa-Britanniassa ilmestyvä viikkolehti Risalat al-Ikhwan on nostanut esiin EuroPal Forumin raportteja ja tutkimuksia.

Kytköksiä Hamasin toimijoihin ja järjestöihin

Lokakuussa 2023 työväenpuolueen kansanedustaja Christian Wakeford Bury Southista nimesi parlamentaarisen koskemattomuuden turvin Birawin Ison-Britannian parlamentissa Hamasin toimijaksi.

– 63-vuotias Birawi asuu Barnetissa, Pohjois-Lontoossa. Hän on rekisteröidyn hyväntekeväisyysjärjestön, Education Aid for Palestiniansin, hallituksen jäsen. Julkisesti saatavilla oleva video näyttää hänet isännöimässä vuonna 2019 Lontoossa järjestettyä tapahtumaa, jonka nimi oli ”Understanding Hamas”.

– Kaksi viikkoa sitten Hamas teki maailman pahimman terrori-iskun (lokakuun 7. päivän isku Israelia vastaan) sitten 9/11:n. Siksi Hamasin toimijoiden asuminen Lontoossa muodostaa vakavan kansallisen turvallisuusriskin, erityisesti jos ainakin yksi heistä on saanut Iso-Britannian kansalaisuuden väärennetyillä asiakirjoilla, Wakeford kertoi kansanedustajille lokakuussa 2023.

Viitteitä siitä, että Birawi olisi ollut mukana lokakuun 7. päivän iskussa, ei ole. Birawi on kuitenkin kuvattu vuonna 2012 yhdessä Ismail Haniyehin, entisen Hamasin johtajan kanssa. Haniyeh surmattiin pommilla viime vuonna Iranin Teheranissa. Pommin epäillään olleen Israelin agenttien asettama.

Birawi on ollut yhteydessä useisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin ja järjestänyt Israelia vastustavia mielenosoituksia Lontoossa lokakuun 2023 jälkeen.

Hamas on luokiteltu terroristijärjestöksi Isossa-Britanniassa Terrorism Act 2000:n perusteella vuodesta 2021 lähtien.

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
Suomen uutiset logo

Suomen tuella toimivat palestiinalaisjärjestöt selittivät Hamasin terrori-iskua vastarinnaksi – toimiiko hyväntekeväisyysjärjestöjen omavalvonta?

30.05.2025 |16:16

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

OSZAR »