

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Euroopan poliisiviranomaiset: Rikollisjengit hyödyntävät lapsia operaatioissaan kautta mantereen – kokonaiset perheet saattavat elää lapsen rikoksista hankkimilla tuloilla
Euroopan huumekaupassa liikkuvat kymmenet miljardit eurot. Taistelu markkinaosuuksista ja mammonasta on johtanut jengisotiin sekä väkivallan ennätykselliseen kasvuun eteläamerikkalaiseen malliin. Euroopan poliisiviranomaisten toinen merkittävä huolenaihe on alaikäisten hyödyntäminen rikollisuudessa. Yleisimminkin ja murhissa eritoten.
Suomen satamat pysäyttäneillä poliittisilla lakoilla saattaa olla vaikutuksensa myös täällä käytävään huumekauppaan. Kokaiinista ja kannabiksesta voi tulla niukkuutta ja hinnat nousevat.
Huumeet virtaavat Eurooppaan ja liikkuvat mantereen sisällä paljolti konteissa, joita ei nyt pureta Suomen satamissa. Kontit toki liittyvät huumekauppaan muutenkin, sillä huumeliigat käyttävät niitä esimerkiksi kidutuskammioina Hollannissa.
Huumekaupan arvo 30 miljardia vuodessa
Euroopan huumekaupassa liikkuu vuodessa 30 miljardia euroa, josta riittää rahaa myös logistiikkaketjujen rasvaamiseen. Valtavat ansiomahdollisuudet ajavat liigat, jengit ja klaanit reviirisotiin toisiaan vastaan.
Rikolliset ovat valmiita käyttämään eduntavoittelussaan ”ennennäkemättömän raakaa” väkivaltaa. Näin toteavat Euroopan poliisiviranomaiset Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskus EMCDDA:n viimeisimmässä raportissa.
Väkivalta liittyy tavalla tai toisella lähes poikkeuksetta kokaiini- sekä kannabiskauppaan.
Lapset laitettu asialle
Toinen huolestuttavasti kasvava piirre Euroopan järjestäytyneessä rikollisuudessa on alati kasvava lasten hyödyntäminen laittomissa operaatioissa.
Marseillessa jengit palkkaavat lapsia tarkkailemaan poliisin liikkeitä ja suoraan myös huumekauppiaiksi. Tämä on johtanut siihen, että lapset tappavat toisiaan rynnäkkökivääreillä.
Antwerpenin ja Rotterdamin satamaviranomaiset ovat ottaneet kiinni alaikäisiä, jotka on värvätty purkamaan kokaiinilasteja rahtikonteista.
– Kokonaiset perheet elävät lasten rikollisesti hankkimilla tuloilla, ” totesi Europolin johtaja Catherine De Bolle EMCDDA:n raportin julkistustilaisuudessa Politicon mukaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Catherine De Bolle Marseille rahtikontti satama rikollisliigat Rotterdam EMCDDA kokaiini salakuljetus kannabis Antwerpen Klaanit järjestäytynyt rikollisuus rikollisjengit Jengirikollisuus Eurooppa Europol
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yli 60 000 henkilöllä yhteyksiä rikollisverkostoihin: ”Jäävuori voi vielä upottaa Ruotsin”

Tärkeä ennakkotapaus Ruotsissa: Poika rakensi pommeja kotona – kunnan asuntoyhtiö antoi koko perheelle häädön

Rikollisryhmät etsivät kuumeisesti uusia jäseniä – jengeihin hamutaan jopa 6-vuotiaita ja yläasteen koululaiset saavat rahakkaita tarjouksia palkkamurhasta

Rikollisjengi houkutteli 16-vuotiaan torpedoksi – matkasi toiseen kaupunkiin murhaamaan

Löysän maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat näkyvät nyt entistä kirkkaammin julkisuudessa – ”Perussuomalaiset olivat oikeassa maahanmuutosta”

Ruotsin poliisin oma arvio: Lisäresurssit eivät kirittäneet virkavaltaa parempiin saavutuksiin

Rikollisjengit salakuljettavat huumeita Ruotsista Suomeen jättivoittojen toivossa – hinta jopa viisinkertainen lahden tällä puolen

Garedew tyrmää ehdotuksen kannabiksen laillistamisesta: ”Vihervasemmiston ideologisella hulluudella ei ole rajoja”

Kaksi Dödspatrullen-jengin jäsentä tuomittiin Uppsalassa seitsemän vuotta sitten tapahtuneesta murhasta
Viikon suosituimmat

Expressen: Muslimiyhteisöt haluavat segregaatiota
Expressenin kolumnisti Sofie Löwenmark seurasi muslimiyhteisöjen verkostoitumista Ruotsissa. Hän kirjoittaa, että samaan aikaan, kun poliittisessa keskustelussa korostetaan integraatiota, vahvistuu rinnakkaisyhteiskunta muslimiyhteisöjen tiiviiden verkostojen voimalla. Eikä se ole hänen mukaansa sattumaa.

Virallinen Suomi ei ole koskaan tehnyt kattavaa selvitystä maahanmuuton kokonaiskustannuksista, mutta nyt tekee – Purra ilmoitti asiasta kyselytunnilla

Li Andersson haluaa ilmastotoimet laskettavaksi osaksi puolustusmenoja – Antikainen: ”Onko vasemmisto menettänyt viimeisetkin järjenrippeensä?”
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja nykyinen Euroopan parlamentin jäsen Li Andersson ehdottaa Kultaranta-keskustelujen ohessa, että ilmastotoimet tulisi laskea osaksi puolustusmenoja, jotta Suomi voisi saavuttaa Naton puolustusmenotavoitteen ilman, että määrärahoja lisättäisiin varsinaiseen maanpuolustukseen.

Helsinki tukee vaivihkaa Elokapina-aktivismia: Kaupungin nuorisopalvelujen viestijärjestelmässä haetaan keräysapua ja kaupungille kuuluvia tarvikkeita mielenosoittajien käyttöön
Helsingin kaupungin työntekijöiden viestiryhmissä vellova Elokapina-myötäily saattaa näyttäytyä sympaattisena, mutta asia on ongelmallinen. Kaupunki on julkinen toimija, ja sen työntekijöiltä voidaan lähtökohtaisesti odottaa neutraalia lähestymistapaa aktivistien kuohuntaa kohtaan.

Halla-aho tiivisti Kultarannassa maailman muutoksen: Suurin osa maailman ihmisistä elää hyvin erilaisissa arvojärjestelmissä, eikä heillä ole mitään aikomusta muuttua kaltaisiksemme
Länsimaat ovat vain yksi osa maailmaa, joka nyt on kivuliaassa muutoksen tilassa. Aika entinen ei enää palaa, vaikka kuinka sitä haluaisimme. Sodankäynti ja hyökkäykset eivät nekään välttämättä lopullisesti ratkaise ongelmia. - Ulkoisella hyökkäyksellä on kuitenkin taipumus yhdistää kansalaisia oman hallintonsa taakse, tiivisti puhemies Jussi Halla-Aho ihmisluonteen peruspiirteen valtiossa kuin valtiossa.

Hamas hyökkäsi GHO:n avustustyöntekijöiden kimppuun raa’asti Gazassa – tappoi ainakin viisi ja otti useita panttivankeja
Yhdysvaltain tukema humanitaarinen avustusjärjestö GHF kertoo, että useita avustustyöntekijöitä surmattiin Gazassa tiistai-iltana. Järjestön mukaan Hamas on hyökkäyksen takana. GHO:n työntekijät olivat bussimatkalla jakelukeskukseen Khan Younisin länsipuolella.

Poliittinen väkivalta Saksassa yltyy
Vasemmistoradikaalit iskevät Saksassa uhriensa kimppuun yhä brutaalimmin. Pääkohteisiin kuuluvat AfD-puolueen ohella oikeistoradikaalit, poliisi, teollisuus sekä tieto- ja muu liikenne. Kotimaantiedustelun raportti avaa karun näkymän saksalaiseen terrorismiin.

Lue ja katso Teemu Keskisarjan hurja, voittoisa ehdokaspuhe – ”Pullistakaamme lihakset, nostakaamme nyrkit”
Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) tavoitteli ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävää Lahden puoluekokouksessa. Hän piti puolueväelle energisen puheen.

Purra: ”mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton?”
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että Suomi on onnekas juuri nyt, koska perussuomalaiset kantaa vastuuta vaikeina aikoina. - Vai mitä luulette, miltä näyttäisi rajalla, velkakuormassa, wokessa, Migrissä, lipputangossa, bensatankissa taikka suomalaisessa kunniassa, mikäli vallassa olisivat pari Anttia kera vihreiden ja vasemmistoliiton? Moni ei uskalla ajatellakaan, miltä se näyttäisi.

Iran uhkaa Israelia ja sen tukijoita – Musk aktivoi Starlinkin Iranissa
Iran vastasi Israelin iskuihin laukaisemalla satoja ohjuksia ja drooneja Israelia kohti sekä uhkasi myös Israelin liittolaisia. Yhdysvallat ja Jordania auttoivat Israelia hyökkäysten torjumisessa, ja Starlink aktivoitiin Iranissa kansalaisten internet-yhteyksien turvaamiseksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää