

LEHTIKUVA
Erilaiset murheet: Perussuomalaiset huolissaan suomalaislasten turvallisuudesta – vihreiden Niinistöä huolettaa epäinhimillinen turvapaikkapolitiikka
Samaan aikaan kun Suomea puhuttavat epäilyt ulkomaalaisten Oulussa tekemistä alaikäisten suomalaislasten raiskauksista, vihreiden kansanedustaja Ville Niinistöä huolestuttavat alaikäisten turvapaikanhakijoiden oikeudet.
Niinistö kertoo olevansa todella huolissaan siitä, ettei Suomi toteuta turvapaikanhakijalasten oikeuksia ihmisoikeusvelvoitteidensa edellyttämällä tavalla.
Aiheesta kirjallisen kysymyksen eduskunnassa jättäneen Niinistön mielestä kansainvälistä suojelua hakevia lapsia kohdellaan Suomessa ennen muuta turvapaikanhakijoina eikä lapsina.
– On häpeällistä, että Suomi vaarantaa lapsen oikeuksien toteutumisen. Lasten hyvinvoinnin mallimaana meidän on huolehdittava kaikkien lapsien oikeuksien yhtäläisestä toteutumisesta ja sopimusvelvoitteidemme noudattamisesta, Niinistö korostaa STT:n välittämässä tiedotteessa.
– Maahanmuuttovirasto on päätöksissään estänyt perheen yhdistämisiä sen vuoksi, että se katsoo tilanteita yritykseksi kiertää maahantulosäännöksiä. On käsittämätöntä, että viranomaisemme rankaisevat lapsia siitä, että perhe on hajonnut pakomatkalla.
Immonen: Röyhkeydellä ei mitään rajaa
Myös perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen jätti tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen. Sen aiheena oli ulkomaalaisten tekemät seksuaalirikokset.
Immonen vaatii hallitusta vihdoin myöntämään kulttuurierot selittävinä syinä ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa.
– Maahantulijoiden oma haluttomuus kotoutua johtaa välinpitämättömyyteen suomalaisia, suomalaista yhteiskuntaa, maan lakeja ja käytäntöjä kohtaan. Vastikään uutisoitiin tapauksesta, jossa turvapaikanhakija oli raiskannut useita naisia ja perustellut raiskauksia kulttuurieroilla. Tekijä ei omien sanojensa mukaan ollut vielä sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan.
– Eikö röyhkeydellä ole enää mitään rajaa! Hallituksen on ryhdyttävä välittömästi konkreettisiin toimiin haittamaahanmuuton lopettamiseksi ja suomalaisten suojelemiseksi. Kansan mitta on täynnä, Immonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- alaikäiset uhrit Raiskaukset Ville Niinistö Turvapaikanhakijat Oulu vihreät perussuomalaiset Olli Immonen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Mykkänen ja hallitus eivät ole tehneet mitään raiskausten ehkäisemiseksi – eivätkä tule tekemään jatkossakaan

Tavio: Rikollisten karkotusautomaatti toisi säästöä

Tavio: Ulkomaalaiset raiskaajat karkotettava automaattisesti – Suomen kansalaisuus pois rikollisilta

Antti Rinne sitoo silmänsä – Oulun raiskausten suututtama Purra: ”Eikö ymmärrä signaalia?”

Jälleen yksi turvapaikanhakija surmasi suomalaisnaisen, Ohisalo vaikenee – Ronkainen: Hallituksen välinpitämättömyys käsittämätöntä – ”Perussuomalaisten varoitukset kaikuneet kuuroille korville”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.