

PS ARKISTO
Antikainen: ”Aikooko Marinin hallitus jättää perinnökseen suomalaisille massatyöttömyyden ja köyhyyden?”
Metsäyhtiö UPM:n ilmoitus Jämsässä sijaitsevan Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta on noussut valtakunnan ykkösuutiseksi lähipäivinä sekä UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesosen avoimen kirjeen että pääministeri Sanna Marinin (sd.) UPM:n toimintaan kohdistaman kovasanaisen kritiikin vuoksi.
– Tehtaan sulkemista perustellaan ulkoisten kustannusten nousulla, mutta pääministeri Sanna Marin ei vaikuta huomaavan mitään yhteyttä veronkorotuksilla ja tuotannon siirtämisellä halvempiin maihin. Sekä polttoaineveron nosto että turpeen energiakäytön rajoitukset nostavat teollisuuden kustannukset pilviin. Nyt menetetään 450 työpaikkaa. Montako lähtee, kun seuraava tehdas siirtää tuotantonsa muualle?perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kysyy.
Suomen päästötavoitteet pelkkää viherpesua
Polttoaineveroa korotettiin viimeksi elokuun alussa, mikä nostaa sekä dieselin että bensiinin litrahintaa lähes 7 sentillä.
– On täysin järjetöntä korottaa polttoaineveroa maantiekuljetuksista riippuvaisessa maassa. Pitkistä etäisyyksistä johtuen logistiikkakustannukset hipovat pilviä ja jatkuvat veronkorotukset heikentävät yritysten kilpailukykyä kilpailijamaihin verrattuna entisestään. Maantiekuljetukset eivät ole huviajelua, vaan korkeammat kustannukset siirtyvät raaka-aineiden hintoihin ja lopulta kuluttajien ja asiakkaiden maksettavaksi.
– Globaalissa mittakaavassa Suomen päästötavoitteet ovat pelkkää näpertelyä ja viherpesua, Antikainen huomauttaa.
Valtava isku pienelle paikkakunnalle
Kaipolan paperitehdas on Suomen ainoa sanomalehtipaperin valmistaja, joten tehtaan alasajo vaikuttanee myös useisiin mediataloihin sekä alihankkijoihin.
– Tehtaan sulkeminen on valtava isku pienelle paikkakunnalle ja sen välilliset vaikutukset osuvat satoihin ihmisiin työnsä menettävien lisäksi. Koko kunnan elinvoimaisuus on vaarassa.
– Jämsää ei saa jättää yksin vaikean tilanteensa kanssa, vaan kaupunki tarvitsee ehdottomasti tukipaketin valtiolta selvitäkseen tästä, Antikainen vaatii.
Hallitus kääntänyt selkänsä yrittäjille
Moni muukin kunta joutuu kuitenkin vielä kokemaan vastaavaa, ellei hallitus tee täyskäännöstä politiikassaan.
– Hallitus ei tunnu ymmärtävän, kuinka tärkeää työllisyyden nostaminen on Suomen tulevaisuuden kannalta. Sen sijaan, että hallitus panostaisi siihen, että Suomessa on kannattavaa yrittää ja työllistää tulevaisuudessa, hallitus tuntuu keskittyvän moittimaan yrityksiä ja yrittäjiä.
– Hallituksen tulisi alentaa yritystoiminnan kustannuksia eikä lisätä veroja, jotta luottamus suomalaiseen päätöksentekoon palautuisi. Jos näin ei tehdä, Kaipolan tehtaan sulkeminen on vasta alkua ja Marinin hallitus jättää perinnöksi suomalaisille massatyöttömyyden, valtavan velkataakan ja köyhyyden, Antikainen varoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- velkataakka Kaipola sulkeminen UPM paperitehdas suomalaiset Yritykset Sanna Marin Sanna Antikainen Köyhyys perussuomalaiset hallitus työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Tehtaanpiiput eivät pysy Suomessa itsestään – ” Hallituksen pahoittelut tehtaiden sulkemisesta ja työpaikkojen katoamisesta ovat tyhjää hurskastelua”

Jämsän paperitehtaan sulkeminen murskaa suomalaisen teollisuustyön kovaa ydintä – Lehto: ”Hallituksen olisi pitänyt reagoida jo paljon aiemmin”

Putkonen: Rinteen ja Kulmunin ilmastopolitiikka ajaa suomalaiset duunarit kilometritehtaalle

UPM sulkee Kaipolan paperitehtaan vuoden loppuun mennessä, satoja työpaikkoja vaarassa

Ranne UPM:n Kaipolan paperitehtaan sulkemisesta: Punavihreä politiikka ja Suomen liian korkea verotus työssään

Perussuomalaiset: Rauman paperiduunarit ensimmäiset Rinteen ilmastopolitiikan uhrit

Mäkelä: Puheet kuuden tunnin työpäivistä tai polttoaineiden hinnan korotuksista on lopetettava välittömästi – ”Viimeinen niitti investoinneille ja teollisuuden työpaikoille”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää