

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Aluevaaleissa kyse on myös pelastustoimesta – Purra: Pelastusalan tilanne kriittisempi kuin poliisilla
Sote- ja aluehallintouudistuksen yhteydessä keskustellaan erityisesti terveydenhuollosta ja pienemmässä määrin sosiaalipalveluista. Sen sijaan pelastustoimi, jonka järjestämisvastuu myös siirtyy uusille hyvinvointialueille, unohtuu yleensä kokonaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra nostaa esille pelastustoimen ongelmat ja muistuttaa, että uudistuksessa pelastustoimi on tasavertainen osa sosiaali- ja terveystoimen kanssa.
– Rahoitusvaje ja pula ammattilaisista on jo nyt suuri ja akuutti. Tulevien vuosien aikana se tulee entisestään pahenemaan, Purra sanoo.
Tuhannen pelastajan vaje
Vuonna 2030 alalla arvioidaan olevan vähintään tuhannen pelastajan vaje.
– Kun puhutaan pelastusalasta, kyse on ihmishengistä. Näin ei voida jatkaa. Kansalaisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta elintärkeiden alojen resursseista on riittävästi huolehdittava, Purra sanoo.
Rahat hukkuvat helposti hallinnointiin
Pelastustoimen rahoitus on luvattu korjata hyvinvointialueuudistuksen toteuduttua. Purra ei usko tähän. Valtion ohjausvallan kasvaessa kasvavat myös pelastustoimen ohjauskustannukset.
– Vaarana on, että uusi hallinto syö resursseja varsinaisilta palveluilta. Pelastustoimen suorituskyvyn pitäminen edes nykytasollaan vaatii niin paljon resursseja, ettei niitä perussuomalaisten mielestä pitäisi tuhlata yhtään lisääntyvään hallintoon. Sama koskee toki sosiaali- ja terveyspuoltakin, Purra huomauttaa.
– Valitettavasti pelastusalalla ei ole yhtä kovaäänisiä puolestapuhujia kuin poliisilla. Kun paloauto ei tule riittävän nopeasti paikalle, on liian myöhäistä surkutella, Purra toteaa.
Vasteajat käyvät sietämättömiksi
Pelastusala kärsii merkittävästä henkilöstöpulasta eikä uusia ammattilaisia kyetä kouluttamaan riittävän nopeasti. Ongelmia on sekä pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupungeissa että harva-alueilla.
– Pelastusopistosta valmistuu vuosittain noin 120 ja Helsingin pelastuskoulusta 15 pelastajaa. Näistä ei ole edes eläkkeelle siirtyvien korvaajaksi, Purra sanoo.
– Harvaan asutuilla alueilla ja muuttotappiokunnissa ei tahdota nytkään saada palkattua ammattitaitoista henkilökuntaa. Kuinka kauan palokunnan hälyttäminen Suomessa saa oikein kestää, Purra kysyy.
Sopimuspalokuntien rooli on elintärkeä, mutta siihen ei voida yksinomaan nojata.
Suunnitellut uudistukset vain pahentavat tilannetta
Pelastusalan toimintaan vaikuttavat monet haasteet. Esimerkiksi vanhusten asuminen yhä pidempään kotona edellyttää erityistä pelastuskapasiteettia. Lisääntyvä etätyö, pendelöinti, päihteet ja syrjäytyminen vaikuttavat myös.
– Kaiken lisäksi pelastajien koulutukseen ollaan suunnittelemassa uudistuksia, jotka viivästyttäisivät valmistumista. Näihin suhtaudutaan alalla kriittisesti. Tarvitsemme osaavia pelastajia, emme korkeakoulutettuja, Purra muistuttaa.
Hankinnoissa suomalainen etusijalle
Henkilömäärien lisäksi pelastustoimen kalusto vaatisi suuria investointeja. Perussuomalaiset korostavat, että palo- ja pelastuskaluston hankinnoissa tärkeintä on antaa alan ammattilaisille keskeinen rooli päättää, mistä ja minkälaista kalustoa hankitaan.
– Kotimaisen tuotannon suosiminen on kestävä valinta. Suomalainen palo- ja pelastuskalusto varmistaa, että ambulanssi ja palokunta tulevat luotettavasti perille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- henkilöstöpula aluevaalit resurssit Pelastusala sote-uudistus Investoinnit Riikka Purra Terveydenhuolto Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ensihoitajataustainen Rantanen puolustaa pelastusalaa – ei tunnista ministeri Ohisalon kuvausta laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta

Yleisradio hyökkää rajusti pelastusalan kimppuun ja tuomitsee koko alan seksuaalisesta häirinnästä – mutta vaatii samalla vaikenemista turvapaikanhakijoiden tekemistä törkeistä seksuaalirikoksista

Purra: Perussuomalaiset haluaa tehdä sellaista politiikkaa, joka hyödyttää ja auttaa suomalaisia – ennen kuin rahaa lykätään mihinkään muualle

Lulu Ranne muistuttaa aluevaalien tärkeydestä: ”Kyseessä ovat kansalaisten rahat ja henki”

Ministeri Mikkoselta vihdoin vastaus – Kuopion Pelastusopiston tulevaisuus turvataan

Ranne ja Huru: Huippuunsa trimmattu palo- ja pelastustoimi ansaitsee parempaa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.